Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Tiimityöskentelyä ProMentor-projektissa!

Aloittaessamme ProMentor-ohjelmassa yhtenä mentorointipareista emme tienneet, mitä odottaa yhteistyöltä. Oli monia avoimia kysymyksiä, joihin halusimme vastauksen. Omasta, mentoroitavan näkökulmastani, mentorointi antaa uusia ajatuksia uramahdollisuuksista, itsensä kehittämisestä sekä sosiaalisesta verkostoitumisesta.

Hakiessani ProMentor-ohjelmaan, olin juuri valmistunut proviisoriksi. Valmistumiseni jälkeen tiesin, että haluan työskennellä avoapteekissa. Mielessäni oli kuitenkin paljon epävarmuutta tulevaisuudesta ja siitä, mitä minulla on annettavaa työyhteisölle. Mahdolliset jatko-opinnot ja lisäkouluttautuminen askarruttivat myös mieltäni. Turvaverkostoni oli vielä hyvin kapea, koska opiskeluaikana en ollut aktiivinen  sosiaalisen verkoston rakentamisessa. Valmistuttuani koin, että oli aika luoda uusia kontakteja ja verkostoitua.

Mielestäni proviisoritutkinto ei anna tarpeeksi valmiuksia tiettyihin apteekkiproviisorille kuuluviin työtehtäviin, kuten apteekin talouteen. Proviisorilla tulisi olla hyvä kuva apteekin talouden kokonaisuudesta ja sen hallinnasta. Nämä asiat tuovat epävarmuutta vasta uran alkuvaiheessa olevalle proviisorille. Olen kiinnostunut myös apteekin toiminnan kehittämisestä ja tähänkin mentorointi antaa uusia näkemyksiä. 

Olemme tavanneet mentorini kanssa tähän mennessä neljä kertaa, eli tapaamisia on ollut kerran kuukaudessa. Aloitimme kartoittamalla kummankin tavoitteet projektin osalta. Tapaamisissamme olemme keskustelleet muun muassa apteekin talouteen vaikuttavista asioista. Tämä hiljainen tieto ei yleensä siirry nopeasti aloittelevalle proviisorille. Nuorena olen innokas kouluttautumaan lisää, mutta resurssieni ollessa rajalliset, kokeneemmalta proviisorilta saan hyviä vinkkejä uran kannalta hyödyllisistä koulutusmahdollisuuksista.

Projektin tiimoilta olemme käyneet tutustumassa apteekkeihin, jotka ovat kehittäneet apteekkialaa nykyaikana. Oleellisena osana mentorointiohjelmaan kuuluu myös irtautuminen työn arjesta. Tähän olemme panostaneet muun muassa käymällä paikallisessa jääkiekko-ottelussa. Yleisestikin tapaamiset on käyty rennossa ilmapiirissä, ilman turhia paineita. Mentoroinnissa avoimuus  ja henkilökohtaisten kemioiden toimivuus on tärkeintä.

Tällä hetkellä projektimme on lähes puolivälissä. Uusia tavoitteita ja kehitysideoita tulee esille ajoittain tapaamisten yhteydessä. Omalta osaltani mentorointi on ylittänyt odotukset ja uskon, että loppuvuosi tulee olemaan vähintään yhtä antoisa. 

.........

Mentorin näkökulmasta mentorointi antaa uusia näkökulmia työhön, erityisesti esimiestyöskentelyyn. Nuoremmalla sukupolvella on uusia ajatuksia toimintatavoista ja työyhteisön kehittämisestä. Työyhteisön kannalta on hyvä, että päivittää ajatuksia säännöllisesti. Keskustelut mentoroitavan kanssa tuovat uusia näkökulmia eri osa-alueilta. 

Hiljaisen tiedon jakaminen kehittää koko farmasian alaa. Apteekin etu on, että apteekkarit ja kokeneemmat proviisorit jakavat tätä hiljaista tietoa eteenpäin nuoremmille proviisoreille. Apteekki hyötyy mitä nopeammin tietoa siirretään eteenpäin. Toivottavasti näen jatkossa uusia monia mentorointipareja Proviisoriyhdistyksen ProMentor-ohjelmassa. 

Mentoroitava Tiina Silén ja mentori Juha Päivärinta, ProMentor-ohjelma 2013-2014

 
Käyttäjän Tiina Silén kuva
-
Tiina Silén