|
Proviisoripäivä
on vuosittain maaliskuussa järjestettävä
farmasian alan ajankohtaisia aiheita käsittelevä
koulutuspäivä. Proviisoripäivä on alan
suurin proviisoreille kohdistettu tapahtuma. Koulutuspäivän
päätteeksi osallistujat viihtyvät kollegoiden
seurassa cocktailin ääressä.
Proviisorien
koulutuspäivä vuonna 2007
Proviisoripäivälle osallistui 10.3.2007 ennätysmäärä proviisoreita, apteekkareita sekä proviisoriopiskelijoita - yhteensä 160. Näytteilleasettajia oli paikalla 26.
Päivän luento-ohjelma sai paljon positiivista palautetta. Talousosiot "Yhtiöittämisen edut ja haitat" sekä "Apteekkien taloudellinen tilanne nyt ja tulevaisuudessa" koettiin ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi. Muutosjohtamisen haasteet-luento kiinnosti myös monia ja positiivista palautetta kertyi siitä runsaasti.
Aamupäivän lääkepoliittinen paneeli kiinnosti myös. Kansanedustajaehdokkaiden: Terhi Peltokorven, Sirpa Peuran, Minerva Krohnin sekä Ilkka Taipaleen välille olisi kuitenkin toivottu enemmän eroja. Ehkäpä samansuuntaiset mielipiteet heijastelevat nykypolitiikan trendejä siitä, että puolueiden välillä ei ole selkeitä eroja. Koska käsittelyssä oli myös terveys- ja lääkepoliittisia aiheita oli odotettavaa, että kaikki terveydenhuoltoalan taustan omaavat ehdokkaat olivat yksimielisiä muutamista aiheista: riitävä terveydenhuolto tulee olla kaikkien kansalaisten saatavilla.
Lue lisää Proviisoripäivän luennoista sekä lääkepoliittisesta paneelista seuraavassa Proviisorilehdessä, joka ilmestyy 12.5. Kommentteja Proviisoripäivästä voit käydä jättämässä myös Proviisoriyhdistyksen keskustelupalstalla.
jäsenalue
Ohjelma
Näyttely
Osallistumismaksu
Ilmoittautuminen
Lisätietoja
Ideat ja palaute
Proviisoripäivän
2007 ohjelma:
8.45 alkaen ilmoittautuminen, aamukahvi ja näyttelyyn tutustuminen
9.30 Lääkepoliittinen paneeli eduskuntavaalien alla
Helsingin Sanomien Marjut Lindberg tenttaa paneelissa kansanedustajaehdokkaita, joiden taustat liittyvät terveydenhuoltoon. Panelisteina ovat kuultavina proviisori Sirpa Peura (Kokoomus), lääkäri, kansanedustaja Ilkka Taipale (SDP), lääkäri Minerva Krohn (Vihreät) ja kätilö, kansanedustaja, Terhi Peltokorpi (Keskusta)
Paneelikeskustelun aiheisiin johdatellaan apteekkialan, lääketeollisuuden ja kuntien näkökulmasta. Luvassa mielenkiintoista keskustelua, johon yleisökin pääsee osallistumaan.
11.45-13.30 Lounas ja näyttelyyn tutustuminen
Osiolla II ja III rinnakkaset aikataulut
Osio II
13.30 Menesty monikulttuurisessa työyhteisössä
-Tiedosta oman käyttäytymisen dynamiikan vaikutus kultturien välisissä yhteistyötilanteissa
Veera Laitelainen, konsultti, Completo Consulting
Osio III
13.30 Proviisorista apteekkariksi - Apteekkien kannattavuus nyt ja tulevaisuudessa
Ossi Leinonen, tilitoimisto Da Signa
Osio II
klo 14.15. Farmakoekonomia tieteenalana
Ville Aalto-Setälä, vt farmakoekonomian professori, Helsingin yliopisto
Osio III
14.45 Apteekit ja yhtiöt - yhdistämisen edut ja haittapuolet
Mika Vidgren, apteekkari, Espoonlahden apteekki
15.00-15.30 Kahvi ja näyttelyyn tutustuminen
Osio IV
15.30 Proviisoriyhdistyksen apurahat
Kerstin Carlsson, Proviisoriyhdistyksen puheenjohtaja
15.45-17.00 Muutosjohtaminen
-Tiedosta viestinnän keskeinen rooli muutostilanteissa
-Löydä keinoja muutoksen tavoitteelliseen ohjaamiseen
Satu Pitkämäki, konsultti, Completo Consulting
17.30 COCKTAIL-TILAISUUS Proviisoripäivään
osallistuville
Ekberg Extra, Bulevardi 9, 00120 Helsinki
Alkuun
Näyttely
- Proviisoripäivällä
voi tutustua myös kattavaan lääkealan näyttelyyn.
Näyttelyalueena toimii Biokeskus 2:n toisen kerroksen
aulatila, josta on sisäänkäynti isompaan
luentosaliin. Näyttely on avoinna kello 8.45 - 16.00
Näytteilleasettajat:
Actavis Oy
Alcon Finland Oy
Algol Pharma Oy
Antula Healtcare
GlaxoSmithKline Consumer Healthcare
Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus
Leiras
Market Media Oy
Medac
Mediuutiset
Mediwell Broker Oy
Merck NM Oy
Nordic Drugs
Novartis Finland Oy
Orion Pharma
Pfizer Oy
Proversa
ratiopharm
Receptum Oy
Sabora Pharma Oy
Sandoz Oy Ab
sanofi-aventis Oy
Oy Stada Pharma Ab
Tamro Oyj
UCB Pharma
Oy Verman Ab
Alkuun
Osallistumismaksu:
Osallistumismaksu sisältää koko upean koulutuspäivän:
luentotiivistelmäkirjan, lounaan, aamu- ja iltapäiväkahvin
sekä cocktail-tilaisuuden ruokineen ja juomineen. Lisäksi
kaikki osallistujat pääsevät tutustumaan
lääkealan näyttelyyn.
PROVIISORIYHDISTYKSEN JÄSENET JA KANNATTAJAJÄSENET: 70 euroa
OPISKELIJAJÄSENET: 25 euroa
MUUT PROVIISORIT: 90 euroa
MUUT OPISKELIJAT: 35 euroa
Alkuun
Ilmoittautuminen:
Huom! Voit ilmoittautua Proviisoripäivälle
torstaihin 1.3.2007 asti. Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla
osallistumismaksu Proviisoriyhdistyksen tilille: Nordea 137230-105231.
Viestikenttään laitetaan osallistujan nimi ja
Proviisoripäivä
Alkuun
Lisätietoja:
Proviisoriyhdistyksen toimistolta puh. 09-177 771 tai 050-596
1752 (Sini Eskola) tai email: toimisto@proviisoriyhdistys.net
Ideoita ja palautetta
Tällä lomakkeella
voit lähettää ideoita ja palautetta koskien
Proviisoripäivää. Mikäli haluat, että
palautteeseesi vastataan, jätä nimesi ja puhelinnumerosi
tai sähköpostiosoitteesi. Viestin voit lähettää
myös nimettömänä.
Nimi
Sähköpostiosoite
Puhelin
Palaute
Alkuun |