Etusivu
Ajankohtaista
 

Tapahtumat

 

Opiskelijat

 

Kuvagalleria

Proviisoriyhdistys
Jäsenyys
Proviisorilehti
Koulutus
Linkit
Ota yhteyttä
Jäsenalue
 

Hallitustoiminta

Hallitus kokoontuu vuosittain sääntömääräisiin yleiskokouksiin: kevät- ja syyskokoukseen, jonne myös kaikki yhdistyksen jäsenet ovat tervetulleita. Hallituksella on lisäksi suljettuja kokouksia joka kuukausi, joissa käsitellään ajankohtaisia asioita.

Hallituksessa toimii puheenjohtajan lisäksi kaksi varapuheenjohtajaa, taloudenhoitaja, koulutusvastaava, ulkoasioiden hoitaja sekä muita varsinaisia hallituksen jäseniä. Jokaisella hallituksen jäsenellä on oma varajäsenensä, jonka velvollisuutena on edustaa varsinaista jäsentä hänen estyessä saapumaan kokoukseen.

Hallitus pyrkii kehittämään yhdistyksen toimintaa ja sen jäsenen tulee aktiivisesti ottaa kantaa hallituksen keskuudessa ajankohtaisiin asioihin, joihin yhdistyksellä katsotaan sen asemansa puolesta olevan velvollisuus. Lisäksi jokaisen erikseen tiettyyn virkaan nimetyn jäsenen tulee hoitaa tehtävänsä asiaankuuluvalla aktiivisuudella ja pyrkiä kehittämään toimintatapoja erityisesti omalla vastuualueellaan. Hallituksen tulee edustaa kaikkia alalla työskenteleviä proviisoreita, jolloin hallitusta valittaessa tulee nämä seikat ottaa huomioon.

Lisätietoja hallitustoiminnasta saat toiminnanjohtaja Sini Eskolalta sini.eskola@proviisoriyhdistys.net (050-596 1752), järjestösihteeriltä Susan Salmelta susan.salmi@proviisoriyhdistys.net (040 532 7468) sekä puheenjohtaja Kerstin Carlssonilta kerstin.carlsson@yliopistonapteekki.fi (040 521 2883) ja varapuheenjohtaja Johanna Linnolahdelta johanna.linnolahti@suomi24.fi (050 574 8605) ja Antti Hyytiäiseltä antti.hyytiainen@iki.fi (050 522 2076).

Suomen Proviisoriyhdistys ry, Kaisaniemenkatu 1 Ba, 00100 Helsinki, Puh. (09) 177 771, Fax (09) 6843 9911, toimisto@proviisoriyhdistys.net

 



Proviisoriyhdistyksen antamat Lausunnot

 

Etusivu Sivukartta