Bayer Oy, Production Pharmacisteja, Turku

 

 

Bayerissa olemme visionäärejä ja pyrimme ratkaisemaan maailman vaikeimmat haasteet ja ponnistelemme kohti maailmaa, jossa visiomme Health for all, Hunger for none ei ole vain unelma, vaan todellinen mahdollisuus. Teemme sen energisyydellä, uteliaisuudella ja puhtaalla omistautumisella, oppimalla ympärillämme olevien ihmisten ainutlaatuisista näkökulmista, laajentamalla ajatteluamme, kasvattamalla kykyjämme ja määrittelemällä mahdottoman uudelleen. On siis monia syitä liittyä joukkoomme. Jos olet innostunut rakentamaan monipuolista ja mielekästä uraa loistavien kollegojen yhteisössä todellisen muutoksen aikaansaamiseksi, silloin on vain yksi vaihtoehto.

Kansainvälinen toimintamme Suomessa keskittyy reseptilääkkeisiin: tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tuotantoon ja useiden kansainvälisten kliinisten tutkimusten johtamiseen. Bayer työllistää Suomessa yli 1000 henkilöä. Toimipaikkamme ovat Espoossa ja Turussa. Turun tuotantolaitos on osa Bayerin globaalia lääkevalmistusorganisaatiota, missä keskitymme polymeeripohjaisten lääkeannostelumenetelmien valmistukseen ja jakeluun.

Haemme nyt Bayer Oy:n tuotantolaitokselle Turkuun yhtä henkilöä vakituiseen työsuhteeseen ja toista määräaikaiseen työsuhteeseen 30.11.2024 asti

Production Pharmacist -tehtäviin

 

TEHTÄVÄSI JA VASTUUALUEESI

  • Vastaat osastosi tuotannon laatuun ja hyviin tuotantotapoihin (GMP, Good Manufacturing Practices) liittyvistä asioista sekä niiden jatkuvasta kehittämisestä.
  • Päätehtäviisi kuuluvat osaston muutosten hallinta ja suunnittelu, poikkeamaselvitysten koordinointi, osaston ohjeiden laadinta ja päivittäminen sekä osaston henkilöstön kouluttaminen.
  • Teet yhteistyötä osaston Line Leaderin kanssa. Toimit tarvittaessa Line Leaderin sijaisena.
  • Teet tiivistä yhteistyötä useiden eri osastojen, kuten laadunvarmistuksen, kunnossapidon, validoinnin ja tuotehuollon kanssa sekä osallistut erilaisiin työryhmiin ja projekteihin asiantuntijana.

SINÄ

  • Sinulla on kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja analysoida syy-seuraussuhteita.
  • Pystyt ratkaisemaan ongelmia sekä tekemään päätöksiä kompleksisessa tuotantoympäristössä aikapaineen alla.
  • Sinulla on erinomaiset viestintä- ja yhteistyötaidot ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
  • Edellytämme sinulta tehtävään sopivaa koulutusta, ensisijaisesti proviisorin tutkintoa. Aiempi kokemus lääketeollisuudesta luetaan eduksi.
  • Tehtävän hoitaminen edellyttää hyvää suullista ja kirjallista kommunikointikykyä sekä suomeksi että englanniksi.

Lisätietoja tehtävästä antaa Production Manager Jussi Laukkavirta puh. 040 147 5743:

  • ti pv 09.11. klo 14:30-15:30,
  • ti pv 16.11. klo 15:30-16:30

Hae tehtävää viimeistään 21.11.2021 mennessä www.bayer.fi -sivujen Meille töihin -kohdan avoimien työpaikkojen kautta tehtäväkohtaisella hakulomakkeella.

8.11.2021/EV