Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.
Apteekkiuudistukset uhkaavat apteekkien toimintaedellytyksiä
Proviisoriyhdistys on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä lausuntopyynnöt koskien apteekkitalouden ja lääkehoidon tiedonhallinnan uudistuksia. Esitysluonnokset sisältävät useita merkittäviä muutoksia, kuten:
- reseptilääkkeiden taksan leikkauksen
- itsehoitolääkkeiden myyntikanavien laajentamisen
- apteekkiveron uudistamisen
- apteekkityön sujuvoittamisen
- lääkehoidon tiedonhallinnan kehittämisen
Ehdotukset herättävät ristiriitaisia tunteita ja sisältävät myös paljon epävarmuustekijöitä. Esitysten taustalla olevat oletukset ja laskelmat herättävät kritiikkiä keskeneräisyydestä ja tarpeettomasta kiirehtimisestä.
Asiantuntemusta halutaan hyödyntää, mutta samaan aikaan viedään resurssit
Myönteistä esityksissä on, että farmasian ammattilaisten asiantuntemusta halutaan hyödyntää nykyistä paremmin. Oikeus korjata lääkemääräyksissä olevia ilmeisiä virheitä ja poiketa niistä esimerkiksi saatavuushäiriötilanteissa parantaisivat lääkehoidon jatkuvuutta ja sujuvuutta. Lisäksi muutos voisi lisätä apteekkityön mielekkyyttä. Lääkehoidon tiedonhallinnan kehittäminen on myös tärkeä askel oikeaan suuntaan.
Reseptilääkkeiden taksaleikkaus ja itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen apteekkien ulkopuolelle ovat sen sijaan sekä apteekkien kannattavuuden ja kattavan apteekkiverkoston näkökulmasta huolestuttavia kehityssuuntia. Muun muassa pieniin apteekkeihin ja pikkupaikkakuntien sivuapteekkeihin esityksen uudistukset voisivat osua ikävällä tavalla. Lääkkeiden helpompi saatavuus ei myöskään edistäisi lääkkeiden järkevää käyttöä – päinvastoin se todennäköisemmin lisäisi lääkkeiden tarpeetonta ja virheellistä käyttöä.
Jos lähiapteekit sulkeutuvat ja palvelut siirtyvät useiden kilometrien päähän, syntyy merkittäviä haasteita erityisesti ikääntyneille, liikuntarajoitteisille ja niille, joilla ei ole omaa autoa tai toimivaa joukkoliikennettä. Lääkkeiden saatavuuden vaikeutuminen voisi johtaa hoitojen keskeytymiseen, sairauksien pahenemiseen ja lopulta suurempiin kustannuksiin terveydenhuollossa.
Säästöt ajavat apteekkialaa alas
Esityksissä tuntuu unohtuneen se, että apteekki ei ole vain lääkkeiden jakelupiste, vaan tärkeä osa paikallista terveydenhuoltoa ja arjen turvaverkkoa. Asiakkailta saadun palautteen perusteella apteekki on toimivin osa terveydenhuoltoa, jossa asiantuntijalta pääsee kysymään neuvoa ilman ajanvarausta. Apteekista saaduilla neuvoilla on pelastettu myös useampia ihmishenkiä. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun asiakas on ohjattu apteekissa närästyslääkkeiden hyllyltä sairaalahoitoon sydänkohtausepäilyn vuoksi.
On vaikea ymmärtää, miksi päättäjät ovat valmiita ajamaan läpi uudistuksia, joiden lyhytnäköisyys on ilmeinen. Ehdotetut toimet eivät ainoastaan heikentäisi apteekkien toimintaedellytyksiä ja mahdollisuutta kehittää toimintaansa, vaan kohdistuisivat myös lääkkeiden käyttäjiin. Säästöjä tavoitellaan keinoilla, jotka vaarantaisivat maanlaajuisen apteekkiverkoston, heikentäisivät rationaalista lääkehoitoa ja lääkitysturvallisuutta sekä lisäisivät terveydenhuollon kustannuksia muualla.
Esitystä lukiessa herää huoli, ymmärtävätkö päättäjät kiireessään ehdotettujen uudistusten ajavan apteekkialaa alas?
Henna Ylikangas
hallituksen puheenjohtaja
