Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi helmikuu 2022

Suomen Proviisoriyhdistyksen hallituksen helmikuun kokouksessa 9.2.2022 käsiteltiin jäsenasioita sekä valiokuntien ja työryhmien alkuvuoden toimintaa. Tämän vuoden jäsenmaksut on postitettu. Muista ilmoittaa jäsenmaksutietojen muutokset Proviisoriyhdistyksen toimistolle. Proviisorien työttömyysaste on edelleen alhainen KOKO-kassalta saadun selvityksen mukaan.

Proviisoriyhdistyksen hallitus päätti tukea Suomessa maalis-huhtikuun taitteessa järjestettävää Pohjoismaisten farmasianopiskelijoiden tapahtumaa Pinsestævnea (Pinseä). Osallistujat pääsevät tutustumaan farmasian alaan muissa Pohjoismaissa, edistämään yhteistyötä ja ylläpitämään suhteita.

Proviisoriyhdistyksen apurahahakemuksia saapui määräaikaan mennessä kahdeksan kappaletta. Apuraha jaetaan yhdistyksen jäsenille farmaseuttisen ammattitaidon edistämiseen esim. LHA-opintoihin, erikoistumiskoulutukseen tai ulkomailla suoritettavaan pro gradu -työhön. Apurahatoimikunta laatii hakemusten perusteella esityksensä hallituksen maaliskuun kokoukseen.

ProMentee-työryhmän aloitusseminaari järjestettiin onnistuneesti 28.1. etänä. Proviisorikollega-tunnustuksen saajaksi ei ollut hallituksen kokouspäivään mennessä saapunut ehdotuksia. Hakuaikaa jatkettiin sunnuntaihin 13.2. asti. Uuteen määräpäivään mennessä saapuneista hakemuksista toimikunta laatii ehdotuksensa hallituksen seuraavaan kokoukseen.

Proviisoripäivien 9.4.2022 ilmoittautuminen on avattu. Ohjelmassa on ajankohtaisia luentoja Kanta-lääkityslistasta, itsehoitolääkkeiden hinnoittelusta, saatavuushäiriöistä sekä ympäristöteemasta. Proviisoripäivät on loistava tilaisuus osallistua mielenkiintoisiin luentoihin ja näyttelyyn sekä tavata kollegoita.

Opiskelijavaliokunta sai ehdotuksia Opintopalkinnon saajiksi yhteensä kuusi kappaletta Itä-Suomen yliopistosta ja yhden Helsingin yliopistosta. Palkinnolla Proviisoriyhdistys haluaa antaa tunnustuksen aktiiviselle järjestötoimijalle tai opinnoissa menestyneelle opiskelijalle. Opintopalkinnon saajat julkistetaan Proviisoripäivässä.

Ajankohtaisista asioista Proviisoriyhdistyksen hallitus käsitteli mm. apteekki- ja sairaalafarmasian erikoistumiskoulutuksien haun avautumista. Lisäksi Proviisoriyhdistykselle on tullut lausuntopyyntö ”Hallituksen esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi”. Esityksellä toteutettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallintasäädösten kokonaisuudistus. Lakimuutos vaikuttaa myös apteekkien toimintaan. Lakiesitys jaetaan Apteekkityöryhmälle keskustelua varten. Kannattaa tutustua esitykseen lausuntopalvelussa.

Ulkoasiainvaliokunnalle on tullut kattojärjestö FIP:ltä Pandemic preparedness survey -kysely. FIP:n kongressi järjestetään tänä vuonna 18.-22.9. Sevillassa. Hallitukselle tehtiin ehdotus Proviisoriyhdistyksen edustajan lähettämisestä kongressiin.

Yhdistyksen toimikunnissa ja valiokunnissa on edelleen tilaa. Ota yhteyttä Proviisoriyhdistyksen toimistoon, jos haluat osallistua toimintaan. Proviisoriyhdistyksen toimistolle on haussa edunvalvonta- ja viestintäproviisorin sijainen.

Seuraava hallituksen kokous järjestetään 10.3.2022 klo 18.

Keväisin terveisin
Outi Tupala
hallituksen varajäsen

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito