Vuoden 2022 Proviisorikollega on Elina Aaltonen

Proviisorikollega-tunnustuksen sai tänä vuonna proviisori Elina Aaltonen Suomen Apteekkariliitosta. Hän tuo työnsä kautta valtakunnallisesti näkyväksi apteekkien merkityksellistä työtä. Ehdotuksessa Elinaa kuvaillaan avuliaaksi, iloiseksi ja innostavaksi tiimihengen luojaksi sekä todetaan, että hän luo positiivista ilmapiiriä työyhteisössään ja laajemmin koko alalla.

Elina on tärkeä tiimihengen luoja ja nostattaja. Hän on aina iloinen, innostava ja valmis auttamaan muita. Elina luo positiivista ilmapiiriä ympärilleen ja laajemminkin hyvää yhteishenkeä koko alalle päätoimittamassaan Meidän APTEEKKI -henkilöstölehdessä. Elina toimii Apteekkariliiton Brand Managerina vastuullaan APTEEKKI-brändin kehittäminen ja vahvistaminen. Työssään hän tuo hienolla tavalla esille apteekeissa olevaa asiantuntemusta ja usein näkymätöntä, mutta tärkeää työtä asiakkaan lääkitysturvallisuuden varmistamiseksi. Elina on uudistanut ja kehittänyt myös Terveydeksi!-asiakaslehteämme. Mielestäni Elina jos kuka on Proviisorikollega-tunnustuksen ansainnut.

Proviisorikollega-tunnustus annetaan kollegiaaliselle, koko työyhteisön huomioon ottavalle proviisorille, joka positiivisella tavalla edustaa ammattikuntaamme. Ehdotuksia palkinnon saajaksi kerättiin alkuvuodesta, ja niitä saapui käsiteltäväksi viisi. Valinnan tunnustuksen saajasta teki Proviisoriyhdistyksen hallitus ProMentee-työryhmän esityksen perusteella.