Ohjaajan kokemuksia apteekkiharjoittelusta

Tammikuu ja huhtikuu ovat aikaa, jolloin farmasianopiskelijat saapuvat apteekkeihin tekemään opintoihinsa kuuluvaa pakollista työelämäharjoittelua. Olen itse toiminut opiskelijoiden ohjaajana noin 10 vuotta ja vastannut lähes 40 oppilaan harjoittelusta.

Suomalaisten harjoittelijoiden lisäksi olen ohjannut espanjalaista ja ruotsalaista proviisoriopiskelijaa sekä viittä virolaista ja yhtä ukrainalaista farmaseuttia. Lisäksi teknisiä apteekkiharjoittelijoita on ollut Tsekista, Slovakiasta, Kroatiasta, Belgiasta sekä Sloveniasta. Harjoittelijoiden parasta antia opetusapteekille on ollut heidän innostuksensa ja elävä linkki yliopiston/ ammattikoulun ja työelämän välissä. Varsinkin kansainväliset harjoittelijat ovat tuulettaneet ajatuksia omista ja apteekin toimintatavoista. Asioita voidaan tehdä paremmin ja uusia toimintatapoja hyödyntäen. Vastaavasti olen ollut myös  ylpeä omasta osaamisestamme ja suomalaisen apteekkijärjestelmän toimivuudesta.

Yliopisto-opetuksen ja apteekkielämän tarpeet ovat mielestäni edelleen etäällä toisistaan. Yliopistolla opetettu farmasian teoria jalkautetaan apteekkiharjoittelussa, mutta teorian pohjia ei ole luotu työelämän tarpeisiin. Joka vuosi hämmästelen samoja asioita: Oppilas ei tunne erilaisia lääkemääräyksiä (e-rec, paperi-rec, huumausaine-rec, pohjoismainen rec, lääketilaus, pro auctore). Oppilas ei tiedä, mikä on katto-asiakas, milloin Kela vaatii erityisesti lääkkeen toimitusvälin noudattamista tai mikä on toimitusväli joustoineen erityiskorvattavissa tai iteroiduissa lääkkeissä. Oppilas ei osaa selittää, miksi osa lääkkeistä on korvattavia ja osa ei, ja kuka korvattavuudesta päättää? Mutta oppilas osaa piirtää prednisonin molekyylikaavan sekä tunnistaa sianpuolukan metsässä.  Oppilas osaa hakea tietoa Pubmedistä, vaan ei ole kuullutkaan Salkun, THL:n, Fimean, Valviran, Sfinxin, Terveysportin tai Kanta-palvelun tarjoamista käytännön työelämän tietolähteistä.

Työelämän tarpeisiin saisimme parempia farmaseutteja ammattipainotteisemmasta opiskelupaikasta. Apteekissa haetaan sairauksien hoidon lisäksi myös paljon terveyteen ja kauneuteen liittyviä vain apteekeista saatavia tuotteita. Olisiko opinnoissa tilaa esim. terveyden edistämiseen, sairauksien ehkäisyyn, oikeaan ravitsemukseen, ihon suojaamiseen auringolta ym. konkreettisiin asioihin?

Itse olen käynyt kursseja avoimessa yliopistossa mm. lääketieteellisessä tiedekunnassa. Kansanterveystyön periaatteet, Käypä Hoito -suositukset, lääkkeenmääräämisen periaatteet ym. ovat auttaneet ymmärtämään alamme suuria kokonaisuuksia. Myös tutustuminen muihin terveysalan opiskelijoihin on tuonut syvyyttä omaan rooliin osana terveydenhoitoketjua. Missä on yliopisto-opintoihin kuuluva poikkitieteellisyys farmasian opinnoissa? Proviisoriyhdistys on ehdottanut proviisoreille rajoitettua lääkemääräysten uusimisoikeutta. Yhteiskunta haluaa apteekeilta yhä enemmän perusterveydenhuollon palveluita (mm. rokottaminen). Onko tähän kliinisen osaamisen haasteeseen vastattu yliopistolla?

Oppilaan tullessa ensimmäiseen harjoitteluun annan ensimmäisinä viikkoina luettavaksi Suomen Apteekkariliiton työstämät Itsehoidon käsikirjat (2-osaa). Siellä on esimerkkejä, miten kohdataan erilaisia asiakastilanteita tai miten käytetään kysymyksiä ja teoriaosaamista oikean ratkaisun löytämiseen. Oppilaat ovat aina yhtä hämmästyneitä ja ilahtuneita näistä opuksista. Vuoden 2013 oppilailta kysyin, onko opetusohjelmassa lainsäädäntöä potilaanoikeuksista, potilasvastuuvahingoista, tietosuojasta, tietoturvallisuudesta sekä ennen kaikkea työehtolainsäädännöstä.

Jokainen apteekissa työskentelevä on suuressa vastuussa käsitellessään potilastietoja. Työsopimuksen tuomat etuudet ja velvollisuudet ovat täysin hukassa oppilailta. Proviisoriksi opiskelevat työskentelevät tulevaisuudessa lähinnä esimiestehtävissä, joissa työlainsäädännön tuntemus on tärkeä osa ammattitaitoa. Oppilaat kertoivat, että tutkintoon kuuluu farmaseuttisen lainsäädännön osaaminen, mutta kysymiäni asioita ei opeteta, miksi?

Mika Bogdanoff,