Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi elokuu 2021

Hallituksen syyskausi avattiin elokuun 19. päivän kokouksella. Tässä kokouksen tärkeimmät keskusteluaiheet.

Avustusasiat

Yhdistys on varautunut tukemaan YFK:n vuosijuhlia ja myös osallistumaan tilaisuuteen. Kokouksemme jälkeen vuosijuhlat kuitenkin jouduttiin perumaan koronatilanteen vuoksi. Myös opiskelijajärjestö FIPSA:n kokousviikonloppu Himoksella peruttiin samasta syystä.

Teva-apurahan haku on käynnissä 30.9. asti, kannattaa hakea jos mielestäsi vaatimukset täyttyvät! Tarkemmat tiedot apurahasta täällä.

ProMentee-asiat

ProMentee-työryhmä valmistelee päätösseminaaria Yleisohjelmalle, jossa on mukana proviisoreja eri työskentelysektoreilta. Seminaari toteutetaan 15.9. lähitapahtumana tämänhetkiset koronarajoitukset huomioiden - osa osallistujista tulee olemaan mukana etäyhteydellä.

Myös uuden mentorointiohjelman suunnittelu kevätlukukaudelle on edistynyt. Seuraava ohjelma suunnataan Kuopion proviisoriopiskelijajäsenille. Kannattaa seurata tiedotusta lähiviikkoina! Lisäksi ProMentee-työryhmä etsii joukkoonsa uusia jäseniä. Aiempaa järjestökokemusta ei tarvita, ainoastaan intoa ja halua toimia kaikkien proviisorien hyväksi.

Viestintäasiat

Yhdistyksen Instagram-tili on avattu elokuussa, ja tulevia päivityksiä on jo suunniteltu etukäteen. Instagramissa haluamme tuoda yhdistyksen toimintaa tutummaksi ja lähemmäs jäseniä. Kannattaa siis heti ottaa seurantaan tili @proviisorit!

Koulutusasiat

Syksyn koulutusaikataulu alkaa hahmottua: Ensimmäisenä ovat tiedossa mielenkiintoiset urawebinaarit Ura viranomaisena 31.8. sekä Ura ulkomailla 16.9. Syysseminaarin ajankohta on varmistunut joulukuun alkuun: tapahtuma pidetään 3.12. Arcadassa, ja sinne on tiedossa monia ajankohtaisia puheenvuoroja.

Opiskelija-asiat

Opiskelijavaliokunta odottaa kovasti uuden lukuvuoden käynnistymistä, tapahtumaa on suunnitteilla kaikille kolmelle opiskelupaikkakunnalle. Ensimmäisenä opiskelijavaliokunnan aktiivit ovat mukana Helsingin tappisuunnistuksessa 1.9. yhdistyksen rastilla. Saattaapa siellä kohdata hallituksen puheenjohtajankin!

Ajankohtaisia asioita

Yhdistys osallistuu Farmasian Päiville omalla pisteellään lääkealan näyttelyssä. Tulevaisuutta rakentamassa -viikonloppu Tuohilammella harmiksemme peruuntui pandemiatilanteen ja vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Pienen rekrytointikampanjan tuloksena yhdistyksen viestintä- ja tapahtumakoordinaattorin tehtävään valittiin Hanna Lindstedt. Hän aloittaa tehtävässään 1.9. toimiston apuna. Onnea ja tervetuloa mukaan, Hanna! 

 

Aurinkoista syksyä!
Linnea Raimas

 

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito