Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi: huhtikuu 2021

Suomen Proviisoriyhdistys ry:n huhtikuinen hallituksen kokous järjestettiin tiistaina 13.4. jo vakiintuneeseen tapaan etäyhteyksin. 

Kevätkokous

Tavanomaisten talous- ja jäsenasioiden lisäksi kokouksessa jatkettiin keskustelua kevätkokouksen sisällöstä. Kevätkokouksen yhteistyökumppanina toimii Orion. Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja mm. vastuullisuudesta ja siitä, mitä koronapandemia on meille opettanut. Katso kokouksen esityslista ja linkki ilmoittautumiseen kokouskutsusta.

Viestintää ja tapahtumia

Yhdistyksellä on suunnitelmissa laajentaa sosiaalisen median kanavia Instagramin puolelle ensi syksynä. Syksylle on suunnitteilla myös Ajankohtaisseminaari, joka toivottavasti saadaan järjestettyä livetapahtumana. Uraillat jatkuvat Ura apteekissa -webinaarilla jo toukokuussa ja sarja jatkuu syksyllä Ura ulkomailla -webinaarilla.

Koulutusasiaa

Lisäksi keskusteltiin myös erilaisista yhteistöistä yhdistyksen ulkopuolisten koulutusten järjestäjien kanssa. Näistä haluan nostaa esille mielenkiintoisen uuden verkkokoulutuskokonaisuuden lääkkeiden väärinkäytöstä ja apteekkisopimuksista. Koulutus on tulossa kesän aikana tarjolle maksutta yhdistyksen jäsenille.

Ajankohtaista työryhmistä

Kokouksessa todettiin, että apteekkityöryhmässä on koettu tarvetta tuoda perinteinen huumausainekirjanpito digiaikaan. Työryhmän aktiivinen jäsen on selvitellyt asiaa mahdollisten yhteistyötahojen kanssa ja tavoitteena olisi saada sähköinen kirjanpito kaikkien apteekkien saataville.

Lopuksi

Kevät on jo pitkällä ja kokouksen lopuksi käsiteltiinkin toimiston väen kesälomien ajankohtia. Toivomme kaikki kovasti, että kesän koittaessa saadaan myös koronarajoituksia vähitellen purettua. Syksyllä pääsisimme sitten pitkästä aikaa kokoustamaan hallituksen kanssa kasvotusten sekä näkemään myös teitä muita kollegoita erilaisissa mielenkiintoisissa tilaisuuksissa!

Keväisin terveisin,

Hanna Ylä-Rautio
Hallituksen 2. varapuheenjohtaja
Apteekkityöryhmän puheenjohtaja

 

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito