Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.
Hallituksen kokousblogi: joulukuu 2025
Proviisoriyhdistyksen hallitus kokoontui vuoden 2025 viimeiseen kokoukseensa 11.12. etäyhteyksin. Kokouksessa käsiteltiin tuttuun tapaan muun muassa alan ajankohtaisia aiheita, tulevia tapahtumia sekä yhdistyksen jäsen- ja talousasioita. Alla muutamia nostoja kokouksen keskeisistä teemoista.
Proviisoriyhdistyksen vuoden suurin tapahtuma, Proviisoripäivä, järjestetään lauantaina 14.3.2026 Arcadassa Helsingissä ja ilmoittautuminen on avoinna. Proviisoripäivä on proviisoreille ja proviisoriopiskelijoille suunnattu farmasian alan ajankohtaisia aiheita käsittelevä koulutuspäivä. Proviisoripäivässä myös julkaistaan opintopalkintojen ja Proviisorikollega-tunnustuksen saajat. Näihin voi jättää ehdotuksensa yhdistyksen verkkosivuilla tammikuun loppuun mennessä. Lisäksi parhaillaan on haettavana Suomen Proviisoriyhdistyksen apuraha farmaseuttisen ammattitaidon edistämiseen. Sen saajat julkistetaan niin ikään Proviisoripäivässä.
Opiskelijatoiminta on aktiivinen ja merkittävä osa Proviisoriyhdistyksen toimintaa. Yhteistyösopimukset opiskelijajärjestöjen (Fortis, YFK, Ex Tempore) kanssa hyväksyttiin allekirjoitettaviksi vuodelle 2026.
Kokouksen päätteeksi väistyvät hallituksen jäsenet välittivät terveisensä uudelle hallitukselle sekä jakoivat kokemuksiaan ja käytännön vinkkejä hallitustyöskentelyyn. Seuraavan kerran hallitus kokoontuukin tammikuussa uudella kokoonpanolla järjestäytymiskokouksen merkeissä.
Mari Vaarankorpi
Hallituksen jäsen, koulutusvaliokunnan puheenjohtaja, hallituksen koulutusvastaava