Historian toinen Mentorointikausi polkaistiin käyntiin Suomen Apteekkariliiton kanssa yhteistyössä järjestetyllä aloitusseminaarilla viime torstaina. Ohjelmaan mukaan valikoituneet uudet mentorointiparit pääsivät vihdoin tutustumaan toisiinsa ja saivat seminaarista eväitä tulevaan mentorointivuoteensa.
Mentoroinnista ja sen periaatteista osallistujat kuulivat mentoroinnin asiantuntija Minna Tunkkari-Eskeliseltä. Käytännön vinkkejä mentorointiin tarjosivat muutamat edellisen Menorointikauden osallistujat. Parit saivat myös käyttöönsä tälle kaudelle uudistetun (nyk.) ProMentee-oppaan, josta he saavat konkreettista apua varsinkin mentoroinnin alkutaipaleelle.
Tunnelma seminaarissa oli innostunut ja odottava. Parit ovat lähteneet mukaan selvästi suurella motivaatiolla ja ilta sujuikin nopeasti kollegiaalisen keskustelun merkeissä. Ohjelman aikana järjestetään kolme kaikille yhteistä seminaaria, joissa on mahdollisuus jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea mentorointiin. Mentoroinnin pääpaino on kuitenkin parin kahdenkeskisissä keskusteluissa ja tapaamisissa, joiden järjestelyistä he ovat itse vastuussa. Suvi Heiskanen kehottikin työryhmän puheenvuorossa pareja sopimaan pikimmiten ensimmäisistä tapaamisistaan, jotta aikaa mentoroinnille saadaan mahtumaan jokaisen kiireisenkin proviisorin aikatauluun.
Ensimmäinen Mentorointiohjelma sai päätöksensä syyskuussa 2014. Ohjelma käynnistettiin tiivistämään proviisoreiden ammattikuntaa, mahdollistamaan kokemuksellisen hiljaisen tiedon siirtyminen ja tukemaan urasuunnitelmien muodostamista. Sekä Mentorointityöryhmä, että ensimmäisen kauden parit olivat tyytyväisiä mentorointivuoteen ja saavutettuihin tavoitteisiin.
– Oli todella palkitsevaa nähdä, kun kollegat pääsivät omien tavoitteidensa kanssa eteenpäin, saivat uusia ideoita ja jopa parhaimmillaan löysivät uusia urasuuntia, kertoo työryhmän puheenjohtaja Liisa Kanninen. Mentorointiparien kahdenkeskisten keskustelujen suosituimmat aiheet olivat proviisorin urapolut, tulevaisuuden suunnitelmat, kouluttautuminen, motivaatio, esimiestyön haasteet ja alan kehitys. Mentoroitavat kertoivat saaneensa selkeyttä urasuunnitelmiin, uusia verkostoja sekä lisää itsetuntemusta ja -luottamusta. ”Mentorointi sai minut miettimään uraani ja antoi suunnan sille, miten voisin tavoittaa urahaaveeni”, kertoo yksi ensimmäiseen ohjelmaan osallistunut mentoroitava palautteessaan.
Mentoroitavan lisäksi myös mentorilla on mahdollisuus kehittyä ja saada käydyistä keskusteluista uusia ajatuksia. ”Parasta oli kurkistus nuorten proviisorien intoa pursuavaan maailmaan. Oman työuran läpikäymisestä sai uusia ahaa-elämyksiä itsellekin”, toteaa yksi ensimmäisen ohjelman mentoreista.
Kaikki ensimmäisen Mentorointiohjelman osallistujat olivat tyytyväisiä ohjelmaan mukaan lähtemisestä. Työryhmän osallistujilta saama kannustava palaute innostaa jatkossakin toimimaan ohjelman parissa ja kehittämään sitä entistä paremmaksi.
– Toivomme, että myös vuoden 2015 ohjelman osallistujat pääsevät mentoroinnin avulla omiin tavoitteisiinsa, ja että tästä vuodesta tulee kaikin puolin mahtava kokemus meille kaikille, pohtii Mentorointityöryhmän jäsen Hanna Myllymaa.
Mentorointi-aloitusseminaarin tunnelmia
Seminaarin osallistujien toteemifiguurit
Mentorointityöryhmä kiittää upeasta illasta. Vasemmalta: Henna Kyllönen, Mari Savolainen, Suvi Heiskanen, Tiina Silén, Liisa Kanninen, Jonna Korkeaviita ja Hanna Myllymaa (kuvasta puuttuu Susanna Partti).
09.03.2015//Hanna Myllymaa
Kuvat: Henna Kyllönen