Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on toimittanut sosiaali- ja terveysministeriölle ehdotuksensa lääketaksan rakenteen ja sairausvakuutuslain mukaisen lääkekulujen vuotuisen omavastuun muuttamiseksi. Ehdotus on laadittu kustannusneutraalisti avohuollon lääkkeiden kokonaismyynnin, sairausvakuutuksen ja potilaiden lääkekustannusten sekä apteekkien myyntikatteen suhteen.
Toteutuessaan uudistus laskisi kalliimpien ja nostaisi halvempien reseptilääkkeiden vähittäishintoja. Ehdotetusta muutoksesta hyötyisivät eniten paljon lääkkeitä tai yksittäisiä kalliita lääkkeitä käyttävät potilaat. Satunnaisesti lääkkeitä käyttävien potilaiden lääkekustannukset sen sijaan nousisivat jonkin verran. Koska uudistus laskisi kalliiden lääkkeiden vähittäishintoja, uudistus vaikuttaisi esimerkiksi uusien, kalliiden biologisten lääkkeiden aiheuttamiin lääkekustannuksiin, mikäli niiden myynnin kasvu jatkuisi nykyisellään.
Fimean mukaan uudistus vähentäisi apteekkien taloudellista riippuvuutta lääkkeen tukkuhinnasta ja huomioisi nykyistä paremmin apteekin tekemän asiantuntijatyön ja lääkeneuvonnan, jota tarvitaan eniten halvempien, lääkevaihdon piirissä olevien lääkkeiden toimituksessa, joiden toimitusmäärät ovat suuret. Samalla uudistus turvaisi pienten apteekkien ja maan kattavan apteekkiverkoston toimintaedellytyksiä. v-mm
Lisätietoa:
Fimea 7.7.2011: Fimea esittää muutoksia lääketaksan rakenteeseen