Apteekkifarmasian erikoistumisopinnot proviisoreille, PD (60 op) -koulutus alkaa helmikuussa 2015 Helsingissä.
Erikoistumisopintojen tavoitteena on parantaa valmiuksia sekä apteekkiproviisorin että apteekkarin tehtävissä toimimiseen. Koulutus valmentaa apteekin johtotehtäviin, jolloin opintojen aikana syvennetään ja laajennetaan ammatin teoreettista ja käytännöllistä hallintaa. Koulutuksella pyritään myös apteekkipalvelujen laadun kehittämiseen ja yhteistyön laajentamiseen muun terveydenhuollon kanssa.
Kurssille voivat hakeutua proviisorit, jotka ovat valmistumisensa jälkeen työskennelleet proviisorin tehtävissä vähintään viisi vuotta. Opintojen aikana osallistujien on työskenneltävä päätoimisesti vähintään kaksi vuotta avohuollon apteekissa.
Osallistumismaksun hinta on 1550 euroa lukukaudessa (arvonlisäveroton koulutuspalvelu). Mikäli verosäädöksissä tai niiden tulkinnassa tapahtuu muutoksia koulutuksen toteutusaikana, hintaan lisätään arvonlisävero. Koulutuksen mahdollisesti muuttuessa arvonlisäverolliseksi on laskutettava kokonaishinta nykyisellä arvonlisäverokannalla (24 %) enintään 1922 euroa lukukaudessa. Arvonlisäverokannan mahdolliset myöhemmät muutokset huomioidaan laskutettavassa hinnassa.
Haku koulutukseen päättyy 15.01.2015. Lisätietoja antavat projektipäällikkö Anu Puusniekka, anu.puusniekka@helsinki.fi 050 4150 528 ja koulutussihteeri Saara Salminen, 050 3160 599, saara.h.salminen@helsinki.fi.
Hakulomake ja lisätiedot osoitteessa www.helsinki.fi/palmenia/helsinki/farmasia/pd
päivitetty 2.12.2014 /hk