Proviisori Katere Sharifpour jatkaa Suomen Proviisoriyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana kaudella 2015. Proviisoriyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous järjestettiin lauantaina Helsingissä.
- Kiitos luottamuksesta. On ilo ja kunnia jatkaa puheenjohtajana. Olemme tänä vuonna yhdessä saavuttaneet paljon ja vuosi on ollut yhdistykselle antoisa. Työ jatkuu ensi vuonna ja vuosi tulee olemaan varmasti upea. Meillä on hallituksessa jälleen laajaa asiantuntijuutta eri sektoreilta, joten odotan innolla seuraavaa kautta, toteaa Sharifpour.
Sharifpourin lisäksi hallituksessa vuonna 2015 jatkavat varsinaisina jäseninä Charlotta Sandler, Ville Oinio, Liisa Kanninen, Ilona Iso-Mustajärvi, Virpi Tiiro ja Timo Ovaska. Erovuoroisten tilalle tulivat valituiksi hallituksen varajäsenenä kuluvana vuonna toiminut Juuli Lamberg ja uutena proviisoriopiskelija Heidi Helminen.
Hallituksen varajäseninä vuonna 2015 jatkavat Tiina Silén, Jouni Kusnetsoff, Suvi Finne, Maija Paukkeri ja Eva Ramsay. Juuli Lambergin siirryttyä varsinaiseksi jäseneksi vaaleissa avoinna oli kolme varajäsenen paikkaa. Äänestyksessä uusiksi varajäseniksi tulivat valituiksi proviisorit Niina Suni, Anne Tammimäki ja Jarno Kaarlas.
13.12.14 hk