Yksi Proviisoriyhdistyksen tärkeimmistä tavoitteista on kasvattaa proviisorien merkitystä ja roolia terveydenhuollossa. Tähän liittyen merkittävin menneillään oleva projekti on proviisorien rajatun lääkemääräysten uusimisoikeuden (RU) eteenpäin saattaminen. Vuoden 2013 jäsenkyselyn myötä työryhmä sai vahvistuksen suunnasta, ja asiaa lähdettiin ajamaan aktiivisesti eteenpäin. Haluamme tulevaisuudessa hyödyntää apteekkiproviisorien ammattitaitoa nykyistä enemmän. Syksy alkaa RU-hankkeen suhteen aktiivisena. Tiedostamme, että projektissa on lukuisia haasteita ja avoimia kysymyksiä.
RU-kysely on hankkeelle erittäin tärkeä,sillä sen tulokset tulevat osaltaan ohjaamaan hankkeen tulevaisuutta ja seuraavan vuoden toimintaamme. Toivommekin suurta vastausmäärää, myös terveydenhuollon eri ammattiryhmien osalta.
Kerro omat ajatuksesi ja ota osaa ajankohtaiseen RU-kyselyyn täällä. Kysely on avoinna 26.10. saakka.
Kiitämme jo etukäteen kyselyyn vastaamiseen antamastasi ajasta. Kyselyyn vastaaminen kestää vastaajasta riippuen noin 5-20 minuuttia. Kysely sisältää runsaasti mahdollisuuksia avoimeen palautteeseen ja ajatuksiin.
Aiheeseen liittyvän ajankohtaisartikkelin "RU-proviisorit mahdollisuus potilaille, proviisoreille ja yhteiskunnalle" löydät viimeisimmästä Proviisorista 3/2014, jota pääset lukemaan täällä >
päivitetty 20.10.2014/ HK