Ministeri Rehula: Lääketurvallisuus määrää lääkkeiden jakelukanavan

Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula näkee, että lääkkeiden jakelu on säilytettävä apteekkijärjestelmässä. 

"Tärkeintä on, että meillä säilyvät hyvä lääke- ja lääkitysturvallisuus sekä ammatillinen lääkkeiden jakelu. Ne ovat asioita, joista emme voi tinkiä. Kaikilla suomalaisilla on oltava mahdollisuus saada lääkehuollon palveluja, tarvittaessa viranomaisten ohjaavien keinojen avulla."

"Potilaan hyvää hoitoa ja terveyttä edistävää lääkehoitoa voidaan parantaa lisäämällä apteekkien ja kuntien perusterveydenhuollon yhteistyötä sekä uudistamalla rahoitusjärjestelmää. Hyvän lääkehuollon pitää olla tasavertaisesti kaikkien saatavilla. Se vähentää myös terveydenhuollon kustannuksia", ministeri linjasi.

"Lääkejakelun monopolioikeudet eivät tarkoita sitä, että alalla samalla olisi myös kaikki markkinatalouden oikeudet", Rehula sanoi.

Apteekkitoiminnan kehittämisen työryhmä luovutti loppuraporttinsa maaliskuussa. Siinä esitettiin muun muassa apteekkien sijoittumiseen ja apteekkitoiminnan valvontaan liittyviä uudistuksia. Ehdotusten mukaan viranomaisten olisi ohjattava apteekkien tarkoituksenmukaista sijoittumista entistä voimakkaammin.

Ministeri Rehula puhui 15.4. alkaneilla apteekkaripäivillä. v-mm

Lähde:

Sosiaali- ja terveysministeriö 15.4.2011

Kuva: Pekka Sipola / Proviisori-lehti