Syysseminaari 2021

Syysseminaarin järjestelyt on keskeytetty ja tapahtuma peruttu Proviisoriyhdistyksen koulutusvaliokunnan 15.11.2021 tekemällä päätöksellä. Ilmoittautuneita osallistujia ja tapahtuman yhteistyökumppaneita tiedotetaan henkilökohtaisesti.

Seminaari peruttiin vähäisen osallistujamäärän sekä heikentyneen pandemiatilanteen vuoksi.

Mahdolliset tiedustelut voi esittää yhdistyksen toimistolle.

 


 

Proviisoriyhdistys järjestää tänä syksynä proviisoreille suunnatun farmasian alan ajankohtaisia ja mielenkiintoisia aiheita käsittelevän koulutuspäivän. Syysseminaari järjestetään Arcadassa, Helsingissä perjantaina 3.12. Tapahtumassa on mielenkiintoisen luentokattauksen lisäksi mahdollisuus tavata kollegoita ja verkostoitua sekä tutustua kattavaan lääkealan näyttelyyn.

 

Ilmoittaudu syysseminaariin!

Lisätietoa näytteilleasettajille

 

Ohjelma

Ohjelmaa tarkentuu. Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin.

8.45–9.15 Päivän aloitus ja aamukahvi

9.20–9.55 Rokotevastaisuus Suomessa ja EU:ssa
Anniina Virkku, asiantuntijalääkäri, Rokotusohjelman ohjaus, Infektiotautien torjunta ja rokotukset, THL

09.55–10.30 Rokotteiden hankinta ja jakelu
Toni Relander, lääketukkukaupan johtaja, THL

10.30–11.15 Syövän uudet hoidot
Juha Kononen, johtava ylilääkäri, Docrates syöpäsairaala

11.15–12.15 Lounas

12.15–13.00 Uuden syöpälääkkeen kehitys – case darolutamidi
Anu Moilanen, Director, Head of Oncology Research, Orion Pharma

13.00–13.45 Uskomushoidot ja lainsäädäntötarpeet
Kati Myllymäki, toiminnanjohtaja, Lääkäriliitto

13.45–14.15 Kahvitauko

14.15–16.00 Paneelikeskustelu: Terveydenhuollon varautuminen – miten pandemia heijastui terveydenhuoltoon ja mitä opittiin
puheenjohtaja: Sakari Aropuu
Charlotta Sandler, farmaseuttinen johtaja, SAL
Toni Relander, lääketukkukaupan johtaja, THL
Kati Myllymäki, toiminnanjohtaja, Lääkäriliitto
Silja Paavola, puheenjohtaja, SuPer
Ulla Närhi, neuvotteleva virkamies, FaT, dosentti, STM
Sirpa Rinta, lääkepoliittinen johtaja, Lääketeollisuus ry
Heikki Bothas, toiminnanjohtaja, Rinnakkaislääketeollisuus ry
Mari Kinnunen, johtava ylilääkäri, Helsingin kaupunki
Paulus Torkki, ​apulaisprofessori, Helsingin Yliopisto 

 

Osallistumismaksut

Osallistumismaksu kattaa luentojen lisäksi tarjoilut. Syysseminaarissa on mahdollisuus tutustua lääkealan kattavaan näyttelyyn. Lisäksi seminaariin osallistuneet yhdistyksen jäsenet näkevät päivän luennoista tuotetut verkkokoulutukset maksutta OmaProssa.

Jäsenhinnat

Early Bird -hinta Proviisoriyhdistyksen jäsenille:

  • 15 ensimmäiselle proviisorille 49 €
  • 5 ensimmäiselle proviisoriopiskelijalle 29 €

Normaalihinta (voimassa 14.11. asti)

  • Proviisoriyhdistyksen jäsen 79 €
  • Proviisoriyhdistyksen kannattajajäsen 79 €
  • Proviisoriyhdistyksen opiskelijajäsen 39 €

Late Bird -hinta (voimassa 30.11. asti)

  • Proviisoriyhdistyksen jäsen 129 €
  • Proviisoriyhdistyksen kannattajajäsen 129 €
  • Proviisoriyhdistyksen opiskelijajäsen 59 €

Hinnat ei-jäsenille

Normaalihinta (voimassa 30.11. asti)

  • proviisori 169 €
  • opiskelija 69 €

 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 11.10. klo 12. Ilmoittaudu tapahtumaan ilmoittautumislomakkeella. Otamme ilmoittautumisia vastaan marraskuun loppuun asti.

Ilmoitamme tällä sivulla Early Bird -paikkojen täyttymisestä.

Ilmoittautumisehdot ja laskutus

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistujalasku lähetetään ilmoittautumispäivänä voimassa olleen hintaluokan ja tapahtumapäivän jäsenolosuhteen mukaisena.

Mahdolliset peruutukset tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen toimisto(at)proviisoriyhdistys.net. 19.11.2021 jälkeen tapahtuneista peruutuksista perimme 40 € toimistokuluja ja 26.11.2021 jälkeen tapahtuneista peruutuksista perimme ilmoittautumistiedot huomioiden täyden hinnan (ilman lääkärintodistusta).

Tapahtumien ja tilausten tietosuojaseloste

 

Tavataan Syysseminaarissa!

 

Lääkealan näyttely

Syysseminaarin lääkealan näyttelyn järjestää ProviisoriViesti Oy. Ilmoittaudu näytteilleasettajaksi!