Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi: joulukuu 2022

Joulukuun ja samalla vuoden viimeisessä kokouksessa hallituslaisten katseet ovat vahvasti jo tulevan vuoden tapahtumissa. Jotta uusi toimintavuosi käynnistyisi mahdollisimman jouhevasti, kuuluu vuoden viimeiseen kokoukseen muun muassa erilaisten yhteistyösopimusten läpikäyntiä ja hyväksymistä, sekä tulevan järjestäytymiskokouksen läpikäyntiä. Kokouksessa hyväksyttiin opiskelijajärjestöjen Fortiksen ja YFK:n yhteistyösopimukset tulevalle vuodelle sekä Alma Talentin tarjous jäseneduista. Lisäksi kokouksessa keskusteltiin yhdistyksen 40. juhlavuoden huomioimisesta ensi vuoden toiminnassa.

Vuoden vaihteessa aloittavat uudet hallituslaiset oli perinteiseen tapaan kutsuttu seuraamaan kokousta. Uusien hallituslaisten on hyvä päästä toimintaan nopeasti mukaan, koska alkuvuosi on yhdistyksessä varsin kiireistä aikaa. Lämpimästi tervetuloa uudet jäsenet Krista, Mari, Kaisa, Julia ja Ida!

Joulukuun kokous oli allekirjoittaneelle viimeinen yhdistyksen puheenjohtajana. Tapasin uuden puheenjohtajamme Saran yhdessä toimiston henkilökunta kanssa Kaisaniemen toimistolla. Tapaamisessa hahmoteltiin muun muassa tulevan hallituksen luottamustehtäviä sekä keskusteltiin yhdistyksen ajankohtaisista aiheista. Toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeää, että puheenjohtajat ja toimiston henkilökunta pääsevät tapaamaan kasvotusten, vaikka hallitustoiminta muuten pyörii pääosin etäyhteyksien kautta. Toivottavasti perinne jatkuu samanlaisena myös tulevina vuosina.

Toivotan uudelle hallitukselle onnea ja menestystä vuodelle 2023!

Lämpimin jouluterveisin

Antti Raimas, hallituksen puheenjohtaja

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito