Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi: marraskuu 2022

Marraskuun hallituksen kokous pidettiin 3.11. ja allekirjoittanut osallistui etänä harmaan illan keskellä kynttilän valossa.

Tuleva syyskokous

Kokous piti sisällään paljon syyskokoukseen valmisteltavia asioita: Esitettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2023, pääteema suunnitelmassa on Proviisori-identiteetin vahvistaminen. Myös ensi vuoden budjetti on laadittu ja sen esittäminen tulevassa syyskokouksessa hyväksyttiin. Syyskokoukseen 23.11. ehtii ilmoittautua vielä ti 22.11. mennessä!

Apurahat

Teva Finlandin apurahat on jälleen jaettu alamme kehitystä varten. Apurahan saajat ovat: Jaakko Teppo, Minna Lähdevuori, Ville Kulmala ja Jonne Kunnas. Onnittelut koulutusapurahojen saaneille! Samalla päätettiin keväällä 2023 jaettavat apurahat ja tunnustukset ja niiden määräpäivät. Jaettavana ovat perinteiset Proviisorikollega- tunnustus, opintopalkinnot valmistuville proviisoreille, sekä yhdistyksen apuraha.

Tapahtumat

Proviisoripäivä järjestetään 25.3.2022, joten koulutusvaliokunta ahkeroi kuumeisesti tämän tapahtuman ympärillä - odotan innolla kyseistä tapahtumaa pienen (pandemia)tauon jälkeen! Myös edellä mainitut apurahat ja tunnustukset jaetaan Proviisoripäivillä.
Opiskelijatapahtumien osalta Toiminnalla tutuksi- ilta järjestettiin yhteistyössä Eezy Farentan kanssa Kuopiossa ja Turussa. Helsingin uusien ilta ja pikkujoulut ovat siirtyneet myöhemmille talvipäiville, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan tähän tapahtumaan.

Muuta ajankohtaista

Jäsenkysely on hyväksytty ja siihen voi vastata OmaProssa 8.1.2023 saakka. Vastaa ja vaikuta! Yhdistys piti 19.10. keskustelutilaisuuden koskien biosimilaarien apteekkivaihdosta, ja aktiivisen keskustelun pohjalta koostettiin lausunto.

 

Mukavaa loppusyksyä! 
Aliisa Purmonen
Opiskelijavaliokunnan puheenjohtaja

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito