Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi: syyskuu 2020

Kokous käytiin etäyhteydellä. Alla tärkeimmät keskustelut kokouksesta.

 

Talousasiat

Talousasioissa hyväksyttiin avustus Fortis ry:n haalareihin ja todettiin yhdistyksen saaneen kustannustukea johtuen koronakevään aiheuttamasta liikevaihdon laskusta.

 

Mentotointiasiat

Uusi ProMentee-ohjelma oli saatu käyntiin Apteekkariliiton emännöimänä. Mentorointiryhmässä oli myös tapahtunut ”sukupolven” vaihdos vanhojen ryhmäläisten vetäytyessä pois toiminnasta, kun uusi ohjelma oli saatu alkuun. Hallitus keskusteli myös, kuinka menetellä, jos mentoroitava saa kesken ohjelman apteekkiluvan. Päätös oli, että sääntöjen mukaisesti apteekkiluvan saanut ei voi olla yhdistyksen varsinainen jäsen, mutta mentorointiohjelman voi kuitenkin jatkaa loppuun.

 

Koulutusasiat

Keskustelimme Proviisoripäivän tilanteesta, ja päätettiin seurata koronatilanteen kehittymistä, mutta varautua tapahtuman peruuntumiseen. Hallitus esitti toimistolle toiveen, että sähköisten koulutusten määrää lisättäisiin.

 

Opiskelija-asiat

Syksyn opiskelijatoiminta oli lähtenyt hyvin liikkeelle, ja Helsingin Uusien iltaan oli ilmoittautunut paljon osallistujia. Proviisorisormusten jakovuoro on sovittu 2020 Apteekkariliitolle.

 

Muut asiat

Yhdistyksen sääntöjen päivittämisestä on keskusteltu. Kokouksessa todettiin, ettei sääntöjen päivittämiselle ole pakkoa vaan riittää, että yhdistykselle laaditaan sääntöjen lisäksi vaalijärjestys, joka mahdollistaa äänestämisen etäkokouksissa.

 

Blogin kirjoitti

Lasse Rautiainen

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito