Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi: tammikuu 2021

Vuoden ensimmäisessä kokouksessa on perinteisesti paljon käsiteltävää: juoksevien asioiden lisäksi hallituksen on päätettävä mm. luottamustoimista sekä valiokuntien/työryhmien puheenjohtajista. Kokouksessa käsitellään myös yhdistyksen nykytilaa ja hyviä hallituskäytäntöjä, ja on siksi tärkeä etenkin uusille hallituslaisille.

Luottamustoimien valinta määrätään yhdistyksen säännöissä. Kokouksen sujuvuuden kannalta onkin tärkeää, että puheenjohtaja ja hallituslaiset ovat keskustelleet nimityksistä etukäteen. Vuonna 2021 luottamustoimet ovat seuraavat:

  • 1. Varapuheenjohtaja - Eeva Lehtola
  • 2. Varapuheenjohtaja - Hanna Ylä-Rautio
  • Taloudenhoitaja - Elina Toivanen
  • Varataloudenhoitaja - Tiina Kinos
  • Ulkoasiainhoitaja - Linnea Raimas
  • Koulutusvastaava - Piia-Leena Kivelä
  • Viestintävastaava - Laura Suominen
  • Opiskelijavastaava - Riikka Granqvist

Luottamustoimeen valittu toimii tärkeänä linkkinä valiokuntansa ja hallituksen välillä. Esimerkiksi opiskelijavastaavan tehtävänä on esitellä opiskelijavaliokunnan ajankohtaiset asiat. Tämän vuoksi luottamustoimeen valittu on perinteisesti myös valiokuntansa puheenjohtaja. Tämä ei kuitenkaan ole pakollista, vaan valiokunnan/työryhmän pj:ksi voidaan valita myös hallituksen ulkopuolinen jäsen. Työryhmien ja valiokuntien puheenjohtajat vuonna 2021 ovat seuraavat:

  • Apurahatoimikunta - Ville-Matti Mäkinen
  • Koulutusvaliokunta - Tiiu Nikkilä
  • Opiskelijavaliokunta - Riikka Granqvist
  • Strategiatyöryhmä - Antti Raimas
  • Talousvaliokunta - Elina Toivanen (varapj. Tiina Kinos)
  • Viestintävaliokunta - Laura Suominen
  • Apteekkityöryhmä - Hanna Ylä-Rautio
  • ProMentee-työryhmä - Linnea Raimas

Ensimmäisessä kokouksessa päätetään myös yhdistyksen edustuksesta lääkealan ulkoisista työryhmistä. Näitä onkin runsaasti, ja ne ovat oleellinen osa yhdistyksen yhteiskunnallista vaikuttamista. Yhdistyksen edunvalvonta- ja viestintäproviisorilla sekä toiminnanjohtajalla on tärkeä rooli näissä ryhmissä:

  • Apteekkien ammatillisen toiminnan edistämisen (AATE) -työryhmä
  • Farmasian erikoistumiskoulutusten Yhteistyöverkosto (ERKO)
  • Apteekki- ja sairaalafarmasian ohjausryhmä
  • Teollisuusfarmasian erikoistumiskoulutuksen ohjausryhmä
  • Kestävä lääkekehitys / Sustainable Drug Discovery and Development with End-of-Life Yield (SUDDEN) -tutkimushanke
  • Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen (YVV) -neuvottelukunta
  • Lääkehoidon päivän suunnittelutyöryhmä
  • Fimean lääkeinformaatioverkoston eri työryhmät

 

Blogitekstin kirjoitti Antti Raimas

 

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito