Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Hallituksen kokousblogi tammikuu 2022

Vuoden ensimmäiseen kokoukseen osallistui huikeat 19 henkilöä: kaikki hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä yhdistyksen toiminnanjohtaja, järjestösihteeri ja viestintä- ja tapahtumakoordinaattori. Hienoa! Etenkin siksi, koska illan aiheena oli uuden hallituksen järjestäytyminen. Toiminnanjohtaja Ali-Koveron ja puheenjohtaja Raimaksen luotsaamana hallitus päätti luottamustoimet, jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet sekä valiokuntien, toimikuntien ja työryhmien puheenjohtajat ja yhdistyksen edustajat vuodelle 2022. Koska yksi varajäsenen paikka jäi täyttämättä syyskokouksessa 2021, jäi yksi hallituksen jäsen nyt ilman varajäsentä.

Kokous totesi seuraavaksi, että valiokuntiin ja työryhmiin voi liittyä ilmoittamalla asiasta ko. toiminnan puheenjohtajalle. Todettiin myös, että hallituksen sekä valiokuntien ja työryhmien kokouskustannusten käytännöt jatkuvat samanlaisina kuin viime vuonna. Hallituksen järjestäytymisen päätteeksi tehtiin tarvittavat päätökset yhdistyksen nimenkirjoitusoikeuksista sekä Procountorin ja tilien käyttöoikeuksista ja käytin läpi hallituksen toimintaa. Hallituksen kokoukset järjestetään toistaiseksi etäkokouksena, ellei toisin ilmoiteta.

Hallituksen järjestäytymisen jälkeen kokouksessa käsiteltiin vielä normaalin käytännön mukaan valiokuntien ja työryhmien ajankohtaisia asioita ja tässä lopuksi muutama nosto niistä aiheista. Talousasioissa toimisto ilmoitti, että lasku vuoden 2022 jäsenmaksusta lähetetään tammi-helmikuun vaihteessa. Kuluvan vuoden jäsenmaksun ensimmäinen eräpäivä on 21.2.2022. Apurahatoimikunta, opiskelijavaliokunta ja ProMentee-työryhmä puolestaan muistuttivat, että Proviisoriyhdistyksen apuraha, opintopalkinto ja Proviisorikollega-tunnustus 2022 ovat haettavissa ja ehdotettavissa 31.1.2022 saakka. Apurahaa ja opintopalkintoa kannattaa hakea sekä kollegaa ehdottaa koska kokoukseen mennessä apuraha- ja opintopalkintohakemuksia oli saapunut vain neljä ja yksi kappaletta, ja ehdotuksia Proviisorikollega-tunnustuksen saajaksi ei yhtään.

Kokouksen päätteeksi toiminnanjohtaja toi hallitukselle tiedoksi, että edunvalvonta- ja viestintäproviisorin sijaisen rekrytointi-ilmoitus on julkaistu yhdistyksen verkkosivuilla ja Facebookissa 14.1. Tiedustelujakin oli kokoukseen mennessä tullut. Hallituksen seuraava kokous pidetään 9.2.2022 klo 18.00 alkaen.

 

Blogitekstin kirjoitti Sara Rosenberg, hallituksen varajäsen

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito