Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Kokemuksia mentoroinnista ja vinkkejä onnistuneeseen mentorointiin - miksi hakea mukaan ohjelmaan

 

Osallistuimme Proviisoriyhdistyksen Opiskelijan ProMentee-ohjelmaan keväällä 2019. Kyseessä oli ryhmämentorointiohjelma, jossa pohdittiin ryhmän jäseniä askarruttavia aiheita yhdessä mentorin kanssa. 

 

Kokemuksia mentoroinnista: 

 

Koko mentorointikevät alkoi omien vahvuuksien ja kehittämiskohteiden tunnistamisella sekä uratavoitteiden hahmottamisella. Ohjelman kautta olemme oppineet tunnistamaan, millaisia piirteitä tulevaisuuden työssä arvostamme, ja millainen työ meitä motivoi. Omien vahvuuksien kautta käsitys itselleen soveltuvasta työnkuvasta on kirkastunut. Tietoa proviisorin lukuisista eri työmahdollisuuksista ja urapoluista on karttunut pitkin mentorointikevättä, erityisesti mieleen jäi kaikkien mentorointiryhmien yhteinen vierailu Fimeaan. 

Mentorointi on kannustanut itsetutkiskeluun, johon ei todennäköisesti olisi yksin pystynyt, ainakaan yhtä syvällisesti. Motivoivat ja avartavat keskustelut yhdessä mentorin ja muiden mentoroitavien kanssa ovat auttaneet muokkaamaan työuraan liittyvää ajatusmaailmaa ja tuoneet uusia oivalluksia tulevaisuutta ajatellen sekä tukeneet ammatti-identiteetin kehittymistä. Lisäksi mentoroinnin aikana saimme arvokasta vertaistukea huomatessamme, että muutkin kamppailevat samojen aiheiden parissa. 

Kevään aikana käsittelimme myös työnhakutaitoja hiomalla esimerkiksi CV:itä ja työhakemuksia kuntoon yhdessä. Vinkkejä hyvään CV:hen saimme mentoriltamme, lopetusseminaarin vierailevalta luennoitsijalta ja toinen toisiltamme. Lopputulemana voimmekin todeta, että on lukuisia hyviä tapoja luoda onnistunut ja massasta erottuva CV. Mentorointi antoi myös itsevarmuutta sekä konkreettisia vinkkejä ja työkaluja työnhakuun, oman osaamisen esille tuomiseen ja itsensä markkinoimiseen, joista tulee varmasti olemaan paljon hyötyä työnhaussa myös tulevaisuudessa. Näiden lisäksi ymmärrämme nyt entistä paremmin verkostoitumisen tärkeyden ja saimme myös uusia näkökulmia omien verkostojen kasvattamiseen.

 

Vinkkejä onnistuneeseen mentorointiin: 

 

  • Avoimuus, omien pohdintojen esille tuominen
  • Kuunteleminen
  • Aloitteellisuus
  • Vastavuoroisuus
  • Tapaamisiin valmistautuminen (ennakkotehtävät)

Mentorointiin kannattaa lähteä mukaan avoimin mielin ja tapaamisissa kannattaa olla aktiivinen, jotta mentoroinnista saa mahdollisimman paljon irti. Muiden mentoroitavien ajatuksia kannattaa kuunnella, koska niistä voi oppia yllättävän paljon ja huomata muiden pohtivan samoja asioita kuin itsekin. Tärkeää on, että kaikki saavat vapaasti ja luottamuksellisesti kertoa kokemuksistaan ryhmässä. Tapaamisiin on hyvä valmistautua etukäteen, ainakin perehtymällä ennalta sovittuihin ennakkotehtäviin. 

 

Miksi hakea mukaan ohjelmaan:

 

  • Parempi käsitys proviisorin lukuisista eri työmahdollisuuksista
  • Uusia ideoita urasuunnitteluun ja uratavoitteiden selkiytyminen 
  • Motivaatiota hyödyntää opittuja työnhakutaitoja myös myöhemmin työelämässä, vuosienkin päästä
  • Verkostoituminen 

Mentorointiohjelmaan kannattaa hakea mukaan, jos tuleva työelämä yhtään mietityttää. Mentoroinnin kautta voi saada paremman käsityksen proviisorin työmahdollisuuksista ja siten uusia ideoita urasuunnitteluun. Se myös auttaa omien tavoitteiden selkeyttämisessä. Ohjelmassa saatuja neuvoja ja työkaluja voi hyödyntää työelämässä vielä vuosienkin päästä. Toki vastaavia asioita voi pohdiskella yksinäänkin, mutta ryhmässä se on hauskempaa ja hedelmällisempää. Myöskään verkostoitumisen merkitystä ei voi liiaksi korostaa, ja ohjelmaan osallistumalla pääsee laajentamaan omia verkostojaan!

 

Blogin kirjoittajatiimi: Milla Jalonen, Janina Järvinen, Oona Ojala, Sanna Vainio ja Ulla Yrjänheikki sekä mentori Jonna Korkeaviita

 

Käyttäjän Ylläpito kuva
-
Ylläpito