Mentorit 2020

 

ProMentee Yleisohjelman 2020-2021 mentorit

Meillä on ilo esitellä ProMentee-ohjelman upeat mentorit! He ovat kokeneita farmasian alan ammattilaisia monelta eri lääkealan sektorilta. ProMentee  -ohjelmaan mentoroitavaksi hakeva proviisori, tutustu mentoriehdokkaisiin! Hakulomakkeella sinun on mahdollista ehdottaa itsellesi sopivia mentoreita. Takaisin ohjelman pääsivulle.

 

Mikko Airavaara - Tutkija, Neurotieteen tutkimuskeskus 

Osaamiseni: Olen ryhmänjohtaja Neurotieteen tutkimuskeskuksessa ja päätehtäväni on kouluttaa korkean kansainvälisen tason post-doc tutkijoita ja väitöskirjaopiskelijoita kansallisiin ja kansainvälisiin lääketutkimuksen tarpeisiin sekä julkaista tutkimustuloksia alan parhaissa lehdissä. Tutkimusryhmäni keskittyy aivovaurion toipumisen tutkimiseen ja suuri mielenkiinnon kohde tällä hetkellä on aivojen mikrogliasolut sekä solulimakalvoston homeostaasi ja lääkekehityskohteet. Olemme kehittäneet useita solureportterilinjoja uusien lääkekohteiden biologian ja uusien ligandien tutkimiseen CRISPR/Cas9 avulla. Pyrimme kehittämään uusia kvantitatiivisia menetelmiä lääkekehityksen translaation parantamiseksi ja keskitymme tulosten toistettavuuden edistämiseen.

Aiempi kokemus:
Akatemiatutkija, Biotekniikan Instituutti, Helsingin yliopisto
Post doc tutkija, NIDA, NIH, USA
Väitöskirjaopiskelija, farmasian tiedekunta, Helsingin yliopisto

Koulutus: Proviisori, Farmasian tohtori, Lääkekehityksen ja farmakologian dosentti

Vahvuuteni: Lääkekehitys, CRISPR/Cas9, farmakologia, kantasolut, tutkijakoulutus

LinkedIn

Odotukseni mentoroinnille: Tutustua uusiin ihmisiin ja odotan mielenkiintoisia keskusteluja. Minulla on eniten annettavaa akateemiseen suuntautuneisuuteen
tähtäävälle henkilölle, mutta myös jos lääkekehitys kiinnostaa lääketeollisuudessa.


Charlotta Sandler - Farmaseuttinen johtaja, Apteekkariliitto

Osaamiseni: Hei, olen Charlotta, lääkealan monitoiminainen. Olen ikuinen kehittäjä, asiat voi tehdä aina paremmin.
Uskon siihen, että suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto tarvitsee ammattiapteekkeja ja meitä proviisoreita.
Digitalisaation näen valtavana Mahdollisuutena. Johdan Apteekkariliiton farmaseuttista toimintaa ja vaikuttamista.
Vastuulleni kuuluu apteekkipalveluiden tuki ja kehittäminen. Toimin kymmenen asiantuntijan esimiehenä ja vastaan
suoraan Apteekkariliiton hallitukselle.

 

Aiempi kokemus:
Asiantuntijaproviisori, Apteekkariliitto
Apteekkiproviisori/asiakaspalvelupäällikkö, yksityisapteekki Helsingissä ja Yliopiston Apteekki
Sairaalafarmasisti, Töölö
Post-doc tutkija, Iso-Britannia
Tutkija ja assistentti, Uusi-Seelanti
HUS/HY

eMBA

Koulutus: FaT, farmakologia, reumatologia, immunologia JET

Vahvuuteni: Laaja-alainen näkemys apteekkitoimialaan ja lääkehuoltoon Suomessa, vaikuttaminen, yhteiskunnallinen päätöksenteko, johtaminen

LinkedIn

Odotukseni mentoroinnille: Odotan innolla hyviä keskusteluja sekä lääkealaan että urakehitykseen ja ylipäätään elämään liittyen. Haluan aina oppia lisää,
ymmärtää enemmän ja tulla paremmaksi, ja ProMentee-ohjelma varmasti tarjoaa siihen mahdollisuuden.


Mounir Chorfi - Apteekkari, Kluuvin apteekki

Osaamiseni: Toimin apteekkarina Kluuvin apteekissa.

Aiempi kokemus:
Proviisori, Yliopiston apteekki
Proviisori, Maunulan apteekki
Apteekinhoitaja, Ruoholahden apteekki

Koulutus: Biologian maisteri, Proviisori

Vahvuuteni: Farmakologia, johtaminen

Linkedin

Odotukseni mentoroinnille: Haluan jakaa kokemustani proviisoreiden kanssa. Toivon, että ohjelman aikana käsitellään mahdollisesti tulevia muutoksia
apteekkialalla, johtamista ja apteekin taloutta.


Jaana Joutseno - Head of Health Economics, Oriola Oy

Osaamiseni:  Olen jo yli 30 vuotta toiminut lääkealalla erilaisissa tehtävissä, mutta viimeiset 20 vuotta Market Access -asioiden
parissa, sekä lääkeyrityksessä että konsulttina. Olisi hienoa päästä kertomaan Market Access -asioista kiinnostuneille, kuinka
päädyin tähän ja mitä se edellytti, ja miksi se edelleen kiinnostaa niin kovasti.

Aiempi kokemus:
Market Access Manager, Sanofi Genzyme, Servier, Roche
Outcome Research Manager, Pfizer
Myyntilupa asiantuntija, Warner Lambert, Panfarma

Koulutus: Farmaseutti, Terveystaloustieteen maisteri

Vahvuuteni: Market Access, RWE

Linkedin

Odotukseni mentoroinnille: Odotan innolla hyviä keskusteluja sekä innokkaiden uusien tulevaisuuden tekijöiden tapaamista. Ehkä kaikkein eniten pystyisin
auttamaan henkilöä, joka on kiinnostunut Market Access -asioista Suomessa.


Anna-Kaisa Laine - Lääketieteellinen asiantuntija, Medical Advisor, MSL Orion Oyj Orion Pharma

Osaamiseni: Toimin tällä hetkellä Orionilla lääketieteellisenä asiantuntijana (Medical Advisor) Suomen myynnissä ja markkinoinnissa.
Olen toiminut lääketeollisuudessa nyt vuoden verran ja aiemmin työskentelin pitkään avoapteekissa johtavana proviisorina sekä
apteekinhoitajana. Markkinointi ja asiakkaiden kanssa toimiminen ovat aina olleet työni suola. Nykyisessä asiantuntijatyössäni pidän
erityisesti jatkuvasta uuden oppimisesta ja oman tietotaidon jakamisesta.

Aiempi kokemus: 
Johtava proviisori, Näsin apteekki
Apteekinhoitaja, Näsin apteekki
Proviisori, Näsin apteekki
Proviisori, Kontulankaaren apteekki

Koulutus: Proviisori, Apteekkifarmasian erikoistumisopinnot (PD-opinnot)

Vahvuuteni: Ymmärrän erittäin hyvin apteekkitoimintaa Suomessa pitkän apteekkikokemukseni vuoksi. Olen apteekkityössäni ollut monessa muutoksessa mukana.
Markkinointi on aina kiinnostanut minua työssäni. Nyt toimiessani lääketeollisuudessa huolehdin markkinoinnin lainmukaisuudesta ja lääketurvaan liittyvistä asioista.
Asiantuntijaroolissani olen keskittynyt erityisesti astmavalmisteisiin.

LinkedIn

Odotukseni mentoroinnille: Haluan tukea nuorempaa kollegaa omalla kokemuksellani ja ammattitaidollani. Toisaalta toivon löytäväni nuorelta proviisorilta myös jotakin
uutta näkemystä omaan työhöni. Odotan hyvää vuorovaikutusta. Keskusteleva, kyselevä, innokas ja haastavakin ilmapiiri on minulle mieleen.


 

Suvi Mikkilä - Compliance Expert, DRA Consulting Oy

Osaamiseni: Utelias mieli on vienyt minua moneen paikkaan ja matka jatkuu. Proviisorin koulutuksen lisäksi olen ekonomi ja työskennellyt
niin avoapteekissa, lääketukkukaupassa, alan edunvalvontajärjestössä kuin lääketeollisuudessakin. Lääketeollisuudessa painopisteenä
on ollut tehtävät lääkkeiden toimitusketjujen ja saatavuuden parissa. Nykyinen konsultin työni pitää sisällään mm. markkinnoinnin valvonnan
ja laadunhallinnan tehtäviä.
Uskon, että minusta voisi olla iloa mm. työmahdollisuuksien kirkastamisessa sekä työnhaun materiaalien sparrailussa. Olen innokas
LinkedIn käyttäjä, joten autan myös mielelläni asiantuntijuuden näkyvyydessä sosiaalisessa mediassa.

 

Aiempi kokemus:
Project Manager, Santen Oy
Local supply chain specialist, Ratiopharm Oy
Supply Chain Coordinator, Ratiopharm Oy
Järjestö- ja edunvalvontaproviisori, Suomen Proviisoriyhdistys ry
Proviisori, Farmania Oy
Asiantuntijaluennoija, Metropolia ammttikorkeakoulu
Proviisori, Kauniaisten apteekki
Proviisoriopiskelija, Pro Gradu tutkija, Ludwig Maximilian University of Munich
IPSF harjoitteluvaihto, Ghana

Koulutus: Kauppatieteiden maisteri ja kandidaatti, Proviisori

Vahvuuteni: GDP, laadunhallinta ja lääketukkukauppatoiminta, lääkkeiden toimitusketjut, saatavuus ja velvoitevarastointi, lääkkeiden markkinoinninvalvonta,
projektinhallinta,
avoapteekkitoiminta, yritysjuridiikka, edunvalvontatyö, koulutussuunnittelu ja työsuhdeneuvonta sekä konsultointityö.

LinkedIn

dotukseni mentoroinnille: Uskon, että vuosi tulee pitämään sisällään useita innostavia ja hauskoja keskusteluja. Toivon voivani auttaa nuorempaa kollegaa hänen
urapolullaan hänen tavoitteidensa mukaisesti.


Juha Nuutila - Apteekkari, Myyrmannin Apteekki

Osaamiseni: Toimin tällä hetkellä apteekkarina Vantaan Myyrmannin Apteekissa. Olen aktiivinen ja ammatillisesti eteenpäin katsova,
vastaavasti toivon myös vastapuolelta innovatiivisuutta ja aktiivista keskustelua. Vuorovaikutteisuus vie meitä kaikkia eteenpäin.

Aiempi kokemus:
Apteekin hoitaja, Yliopiston Apteekki
Erilaiset myynti- ja markkinointitehtävät, Oriola
Tutkija, lääketehdas Orion

Koulutus: Proviisori, FaL (farmakologia), JET

Vahvuuteni: Aikaisemmin ehkä farmakologia, nykyisin ison apteekin johtajuus.

Odotukseni mentoroinnille:  Haluan, että keskustelumme ovat avoimia ja interaktiivisia. Ole aktiivinen, innovatiivinen ja mukana avoimella mielellä.


Anna Malmberg - Regulatory Affairs Head, Novartis Finland Oy

Osaamiseni: Minulla on pitkä kokemus lääkeyrityksessä toimimisesta myyntilupien ja VAJ-tehtävien parissa. Nykyisessä työssäni toimin
Novartis Finland Oy:n myyntilupayksikön vetäjänä toteuttaen globaaleja myyntilupastrategioita ja varmistaen sujuvat myyntilupaprosessit
Suomessa. Esimiestyössä iloitsen, kun voin auttaa muita menestymään ja onnistumaan.

Aiempi kokemus:
Regulatory Affairs Manager & VAJ; Alpharma Oy
Erikoistutkija, Lääkelaitos
Apteekkiproviisori

Koulutus: Proviisori, Osaava QP 2012

Vahvuuteni: Esimiestyö, myyntilupaprosessit

LinkedIn

Odotukseni mentoroinnille:  Toivon mentoroitavalta avointa keskustelua. Ehkä mieluiten mentoroisin tuoretta esimiestä tai henkilöä, joka harkitsee esimiestyötä
seuraavana urasteppinä. Toivon, että voisin olla avuksi löytämään asiat, mitkä ihmistä motivoivat ja rakentaa jotain uutta niiden päälle (esim. ura-/kehityspolkua).
Odotan myös itse oppivani uutta mentoroitavalta.

 

6.4.2020/EV