Suomen Proviisoriyhdistys sai uuden puheenjohtajan

Suomen Proviisoriyhdistys kokoontui sääntömääräisessä syyskokouksessaan lauantaina 30.11. ja valitsi jäsenistöstään tulevan vuoden hallituksen. Vuonna 2014 hallitustoiminnasta puheenjohtajana vastaa proviisori Katere Sharifpour. Katere tekee päivätyönsä lääketeollisuudessa Sanofilla lääketurvatehtävissä.

”Uskon toimistoon ja hallitukseemme. Vaikka minulla ei vielä ole kokemusta Proviisoriyhdistyksen hallitustoiminnasta niin paljon kuin edeltäjilläni, olen valmis antamaan aikaani ja oman panokseni Proviisoriyhdistyksen ensi vuoden toiminnalle meille kaikille yhteisesti tärkeiden asioiden puolesta ja edistämiseksi.”

Vuoden 2014 hallituksessa varsinaisina jäseninä jatkavat syksyn hallituksen 2. varapuheenjohtajana toiminut proviisoriopiskelija Anna Kaisa Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta ja proviisori Jonna Korkeaviita, joka on toiminut mm. Proviisoriyhdistyksen ProMentor-työryhmän aktiivisena toimijana. Vuoden 2013 hallituksen varajäsenistä varsinaisiksi jäseniksi siirtyvät nykyisen hallituksen viestintävastaava Virpi Tiiro Helsingin Yliopiston Apteekista ja tohtorikoulutettava, ProMentor-työryhmän puheenjohtaja Liisa Kanninen. Uusina varsinaisina jäseninä hallitukseen valittiin apteekkiproviisori Charlotta Sandler, jatko-opiskelija Ville Oinio, proviisori Timo Ovaska lääketeollisuuden puolelta ja tuore proviisori Ilona Iso-Mustajärvi.

Varajäseninä vuonna 2014 jatkavat apteekkiproviisori Antti Hyytiäinen ja sairaalaproviisori Helinä Minkkinen. Koska osa nykyisen hallituksen varajäsenistä siirtyi varsinaisiksi jäseniksi tulevan vuoden hallitukseen, tuli hallituksen täydentämiseksi valita yhteensä kuusi uutta varajäsentä. Erovuoroisena hallituksen varajäsenenä tulevassa hallituksessa jatkaa lääketeollisuudessa vaikuttava proviisori Jouni Kusnetsoff. Uusina toimijoina hallitukseen tulivat valituiksi apteekkiproviisorit Suvi Vilmunen Helsingistä, Juuli Lamberg Tampereelta ja Maija Paukkeri Halikosta sekä Tiina Silén Farentalta ja jatko-opiskelija Eva Ramsay Helsingistä.

30.11.2013 hh