Teemu Ali-Koverosta Suomen Proviisoriyhdistyksen toiminnanjohtaja

Teemu Ali-Koverosta Suomen Proviisoriyhdistyksen toiminnanjohtaja

 

 

Suomen Proviisoriyhdistyksen hallitus on nimittänyt Teemu Ali-Koveron uudeksi toiminnanjohtajaksi. Ali-Kovero aloittaa tehtävässä 1.11.2019.

 

– Toivotan Teemun koko Proviisoriyhdistyksen puolesta tervetulleeksi tärkeään toiminnanjohtajan tehtävään. Teemu on ollut yhdistyksessä mukana jo 2000-luvun alusta lähtien ja hänellä on ammattitaidon lisäksi näkemystä, miten toimintaa tulisi jatkossa kehittää. Haluan samalla myös kiittää Mikko Lähdevuorta erinomaisesta työstä, Proviisoriyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Lasse Rautiainen toteaa.

 

Teemu Ali-Kovero on koulutukseltaan proviisori. Ali-Kovero on aiemmin toiminut mm. Tapiolan Otso Apteekissa, Suppilog Oy:ssä ja Decem Pharma Oy:ssä.

– Kiitos Proviisoriyhdistyksen hallitukselle mahdollisuudesta astua isoihin saappaisiin mielenkiintoiseen tehtävään ja kaikille edeltäjilleni uutterasta työstä yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi ja ammattikuntamme hyväksi. Haluan tarjota jäsenille entistä monipuolisempia mahdollisuuksia kouluttautua, verkostoitua sekä hyödyntää proviisoriyhteisöämme ja kollegoiden asiantuntemusta erilaisten ammatillisten kysymysten ja haasteiden edessä, Ali-Kovero kertoo.

 

Nykyinen toiminnanjohtaja Mikko Lähdevuori siirtyy uusien työtehtävien äärelle avoapteekkiin ja aloittaa samalla toimet Espoon 16. perustettavan apteekin toiminnan käynnistämiseksi.

– Proviisoriyhdistystä on kuluneiden kolmen vuoden aikana kehitetty määrätietoisesti siten, että jäsenet eri puolella Suomea voivat paitsi olla mukana yhdistyksen aktiivisessa toiminnassa, myös hyödyntää jäsenille suunnattuja etuja paikkaan ja aikaan katsomatta, Lähdevuori tiivistää toimikauttaan yhdistyksen toiminnanjohtajana. Haluan kiittää yhdistyksen jäseniä, hallintoa, arvokkaita yhteistyökumppaneitamme sekä sidosryhmiämme kuluneista kahdesta ja puolesta vuodesta, Lähdevuori toteaa.

 

Yhteystiedot:

Teemu Ali-Kovero on tavoitettavissa Suomen Proviisoriyhdistyksen toimistolla 1.11. alkaen.

puh: 050 339 8404 (Mikko Lähdevuori 31.10.2019 asti, Teemu Ali-Kovero 1.11.2019 alkaen)

email: mikko.lahdevuori@proviisoriyhdistys.net (31.10.2019 asti), teemu.ali-kovero@proviisoriyhdistys.net (1.11.2019 alkaen)

 

24.10.2019 mh