Teva Finlandin apuraha 2022 haettavana

 

Apurahaa lisäkouluttautumisen tukemiseen

Suomen Proviisoriyhdistyksen hallitus julistaa kaikkien yhdistyksen jäsenten haettavaksi Teva Finland Oy:n lahjoittaman apurahan. Apurahalla halutaan tukea proviisoreita farmaseuttiseen osaamiseen, liiketalous- ja johtamistaitoihin, taloustietämykseen ja lääketurvaosaamiseen liittyvässä lisäkouluttautumisessa sekä proviisoriopiskelijoita gradutyöskentelyssä tai muutoin tärkeäksi perustellun opintojakson suorittamisessa.

Meille yrityksenä on tärkeää tukea proviisoreiden ammatillista kehittymistä. Farmaseuttinen osaaminen on yksi lääketeollisuuden keskeisimpiä osaamisalueita. Farmaseuttisen osaamisen lisäksi proviisori tarvitsee laaja-alaisesti ymmärrystä mm. liiketoiminnan, logistiikan sekä lääketurvan ja laadun osa-alueilla. Toivomme mahdollisuuden apurahaan kannustavan proviisoreita hankkimaan lisäosaamista mahdollisimman laajasti.
– Heidi Ikonen, proviisori, Logistiikka- ja tuotevalikoimajohtaja, Teva Finland

Apuraha myönnetään Suomen Proviisoriyhdistyksen proviisori- ja proviisoriopiskelijajäsenille ja se myönnetään tuleviin kursseihin ja opintoihin. Apurahaa ei myönnetä mahdollisten ansiomenetysten korvaamiseen. Apurahaa voidaan myöntää uransa eri vaiheissa oleville hakijoille. Apurahaa jaetaan hakemusten perusteella 3 000 euroa, josta 1 000 euroa suunnataan opiskelijoille. Apurahan jaosta sekä suuruudesta päättää Suomen Proviisoriyhdistyksen hallitus erillisen apurahatoimikunnan esityksestä.

Hakuohjeet

Apurahahakemus lähetetään sähköisellä hakulomakkeella, johon hakija täyttää

  • apurahan käyttötarkoituksen,
  • toivomuksen apurahan suuruudesta,
  • muut samaa tarkoitusta varten haetut apurahat,
  • opintojen rahoitussuunnitelman (liitetiedostona),
  • ansioluettelon (liitetiedostona),
  • todistukset ansioista, jotka hakija katsoo edukseen (liitetiedostoina) sekä
  • yhteystiedot (puhelinnumero, sähköpostiosoite, pankkiyhteystieto).

Hakijan tulee jättää apurahahakemus liitteineen sähköisesti 1.9.–23.10.2022 välisenä aikana. Puutteellisia tai myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon apurahaa jaettaessa. Apurahaa voidaan myöntää vain Proviisoriyhdistyksen jäsenille. Apurahan saajat julkistetaan Farmasian Päivillä ja Proviisori-lehdessä 4/2022. Hakija sitoutuu antamaan erikseen sovitulla tavalla selostuksen apurahan käytöstä.

Mihin apurahaa voi hakea?

Suomen Proviisoriyhdistys jakaa apurahoja edistääkseen jäsentensä koulutuksellisia, ammatillisia ja tieteellisiä pyrkimyksiä. Apurahojen mahdolliset kohteet, painotukset tai tavoitteet ilmoitetaan hakukuulutuksissa. Esimerkkejä tyypillisistä hakukohteista ovat farmasian erikoistumiskoulutus, ammatillinen täydennyskoulutus, LHA- ja LHKA-opinnot, tieteellinen jatkotutkimus, esitys tai posteriesitys alan tieteellisessä kongressissa sekä ulkomailla suoritettava pro gradu -työ. Apurahaa ei myönnetä esimerkiksi elinkustannuksiin, henkilökohtaisiin laitehankintoihin tai mahdollisten ansionmenetysten korvaamiseen.

Lue lisää apurahoista ja apurahatoimikunnasta Proviisori-lehdestä 4/2021.

Huomioitavaa

Teva-apuraha on erillinen Proviisoriyhdistyksen keväisin jaettavasta apurahasta. Aiemmin myönnetyt apurahat eivät ole este hakemiselle, mutta ne otetaan huomioon päätöksenteossa. Apurahan jakamisessa pyritään tasapuolisuuteen. Pääsääntöisesti yhdelle henkilölle ei myönnetä samaa apurahaa uudestaan lyhyen ajan sisällä eikä useita apurahoja myönnetä samaan hakukohteeseen.