Voidaanko itsehoitolääkintää laajentaa turvallisesti?

Fimea julkaisi vuoden 2014 aikana valmistellun itsehoitolääkeohjelman tammikuussa. Ohjelman kantavana ajatuksena on ollut tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen itsehoitolääkitys. Ohjelma kuvaa itsehoidon nykytilaa Suomessa ja antaa joitain viitteitä tulevista mahdollisuuksista. Valmistelussa olivat sidosryhmät laajasti mukana sekä alkukeskustelussa, että lausuntokierroksella. Tämä on ilahduttavan nykyaikaista hallintokäytäntöä.

Fimean ohjelman ohella lääkealalla on viime vuosina käyty vilkasta keskustelua itsehoitolääkevalikoiman laajentamisesta ja lisäneuvontaa vaativien eli ns. “tiskin takaa myytävien” lääkkeiden lisäämisestä. 

Esteenä itsehoidon laajentamiselle nähdään usein pelko, että itsehoidosta on haittaa vanhuksille ja monisairaille. Pelko ei ole turha, mutta mielestäni hallittavissa. Vanhukset ja monisairaat eivät lähtökohtaisesti ole itsehoitolääkityksen kohderyhmää. Itsehoidon kohderyhmän tulee olla perusterve aikuinen, joka pystyy tunnistamaan oireensa ja ottamaan vastuun lääkehoidostaan, ja itsehoito tuleekin tietyissä tapauksissa rajata ainoastaan tälle joukolle. Jotta voidaan varmistua, että itsehoitolääkkeet päätyvät oikeille käyttäjille, tulee itsehoitolääkkeet myydä apteekista, jolloin kuluttajalla on mahdollisuus saada lääkeneuvontaa lääkkeeseen liittyen.  

Toinen peikko on lääkkeettömän hoidon korvautuminen turhalla lääkehoidolla. Omalla käytännön tuntumallani sanoisin, että tarpeellisen lääkehoidon viivästyminen, kun asiakas ei halua tai ei pääse lääkärin vastaanotolle, on suurempi kansanterveydellinen ongelma. Asiakas saa apteekista ohjeita itsehoitolääkkeen käyttöön, mutta myös lääkkeettömään itsehoitoon. Ammattikuntamme korkea etiikka takaa, ettei turhia lääkehoitoja suositella. Tämän edellytyksenä tietysti on, että itsehoitolääkkeet myydään apteekista.

Kolmas epäilyttävä asia on kuluttajan kyky ottaa vastuuta itsehoidosta. Lääkepolitiikka 2020 linjaa, että potilaan omaa roolia pitkäaikaissairauksien ja helposti itse hoidettavien oireiden hoidossa on lisättävä. Kaikki kansalaiset eivät siihen pysty, mutta niille, jotka pystyvät, on annettava siihen mahdollisuus. Eihän itsehoidon laajeneminen automaattisesti poissulje mitään, ja kuluttajalla on jatkossakin mahdollisuus kääntyä myös ensisijaisesti lääkärin puoleen niin halutessaan. Ja apteekista lääkärin hoitoa tarvitseva asiakas ohjataan joka tapauksessa lääkäriin. 

Itsehoitolääkevalikoiman laajentaminen vaatii uudenlaista rohkeutta ja ajattelutapaa viranomaisilta ja meiltä lääkealan ammattilaisilta. Me emme pysty tarjoamaan joka potilaalle yhtä laajaa ja turvallista itsehoitolääkevalikoimaa, mutta jos osa itsestään huolehtimaan kykenevistä, perusterveistä aikuisista on pois jonottamasta julkisen terveydenhuollon palveluita, saavat vanhukset ja monisairaat tarvitsemansa hoidon todennäköisesti nopeammin.

Terveydenhuollon resurssit tuskin tulevat merkittävästi nykyisestään kasvamaan, joten uusia keinoja huolehtia ikääntyvästä väestöstä tarvitaan. Itsehoitolääkityksen osalta nyt on aika arvioida, miltä osin lääkehuolto voi näihin talkoisiin osallistua. Itsehoitolääkevalikoimaa voidaan laajentaa turvallisesti, kun lääkeneuvonnan saatavuus varmistetaan ja hoidon kohderyhmä määritellään huolellisesti. Suomalainen ammattiapteekkijärjestelmä tukee itsehoitolääkinnän turvallista laajentamista.

Itsehoitolääkeohjelma ei määrittele itsehoidon tulevaisuutta Suomessa, vaan tähän kehitystyöhön viranomainen pyytää aloitteellisuutta ja aktiivisuutta lääkealan toimijoilta. Ilahduttavan avoin ja uusi käytäntö tämäkin.

Charlotta Sandler, apteekkiproviisori, Proviisoriyhdistyksen 1. varapuheenjohtaja