Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Ajatuksia kuluneesta vuodesta

FARMASIAN PÄIVÄT ovat takana ja pian vuosi puheenjohtajana pulkassa. En voi olla katsomatta hieman menneeseen vuoteen. Taustalla sama innostus kuin aloittaessani puheenjohtajana, ehkä se on jopa kasvanut matkan varrella. Hyvä tunteeni kuluvasta vuodesta johtuu paitsi Proviisoriyhdistyksen toiminnan kehityksestä, myös henkilökohtaisesta oppimisesta ja kehittymisestä sekä siitä, miten yhdistyksessä ryhmänä olemme kasvaneet yhteen.

PROVIISORIYHDISTYS ON TOIMINUT proviisorien ammatillisena agenttina jo vuodesta 1983, ja on ollut mahtavaa olla mukana viemässä kehitystä eteenpäin. Muistelen vuoden alkua, kun aloitin puheenjohtajana – sain tuekseni joukon proviisoreita, jotka myös antoivat minulle luottamuksensa. Tahdonkin kiittää tästä luottamuksesta.

ASETIMME ALKUVUODESTA itsellemme selvät tavoitteet sekä toiminnan painopisteet ja näin loppuvuodesta onkin upeaa todeta, että kova työ on kannattanut; olemme osittain jopa ylittäneet tavoitteemme. Haluan tässä tekstissä korostaa erityisesti yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa.

OLEMME ONNISTUNEET syventämään yhteistyötämme sidosryhmiemme kanssa. On hyvä tiedostaa, ettemme ole yksin viemässä alamme asioita eteenpäin, vaan tarvitsemme myös taustatukea ja yhteistyötahoja vaikuttaaksemme tehokkaasti alamme asioihin. Eri näkökulmat ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia, ja monessa tapauksessa ne täydentävät toisiaan. Kuluva vuosi on myös tuonut eteen monia alaamme kohdistuvia haasteita, mutta on ollut hienoa nähdä, kuinka yhteisvoimin olemme ne kohdanneet. Alamme voisi toki olla vieläkin yhtenäisempi, ja tämän eteen Proviisoriyhdistys tulee tekemään töitä myös jatkossa.

ENSI VUOTTA ajatellen: tulemme edelleen ottamaan askelia eteenpäin professiomme yhteiskunnallisen tunnettavuuden puolesta. Pitkäjänteisimpinä tavoitteinamme on ollut nostaa proviisorit ammattitaidon ja osaamisen kautta merkittäväksi ryhmäksi ja vaikuttajaksi yhteiskunnassa sekä omalta osaltamme muun muassa tukea potilaiden onnistunutta lääkehoitoa. Tätä tavoitettamme kohti suuntaamme yhteisvoimin eri sidosryhmien kanssa kouluttaen, vaikuttaen ja ottaen aktiivisesti kantaa.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA Proviisoriyhdistykseen uusille, tänä vuonna liittyneille jäsenille ja kiitokset tästä vuodesta toiminnassa jo pidempään mukana olleille jäsenille sekä yhteistyökumppaneille.

TÄSSÄ MUUTAMA ajatus loppuvuotta kohti mentäessä. Edessä on vielä syyskokous, johon toivotan kaikki jäsenet lämpimästi tervetulleiksi.

 

Mukavaa joulun odotusta!

KATERE SHARIFPOUR, puheenjohtaja

Suomen Proviisoriyhdistys

Käyttäjän Katere Sharifpour kuva
-
Katere Sharifpour