Opiskelijan ProMentee Kuopio 2017
Toinen Opiskelijan ProMentee -ryhmämentorointiohjelma järjestettiin keväällä 2017 Kuopiossa Itä-Suomen yliopiston proviisoriopiskelijoille. Ohjelman mentoreiksi valittiin neljä proviisoria eri farmasian sektoreilta. Löydät mentorien esittelyt täältä.
"Opiskelijan ProMentee-ohjelma ajoittui omalla kohdallani viimeiseen opiskeluvuoteen, jolloin uravaihtoehtojen pohtiminen oli erityisen ajankohtaista. Olin aiemmin ollut töissä eri apteekeissa ja mentoroinnin myötä uskaltauduin tavoittelemaan haavettani lääketeollisuudessa työskentelystä.
Kevään aikana kävimme antoisia keskusteluja ryhmän kanssa eri aiheista. Tapaamisten teemat päätimme etukäteen mentorointioppaan avulla ja teimme aiheeseen liittyviä ennakkotehtäviä. Keskustelujen ilmapiiri oli avoin ja oli mahtavaa vaihtaa ajatuksia kokeneemman mentorin sekä opiskelijakollegoiden kanssa. Pääsimme myös käymään vierailulla Orionilla sekä Fimealla ja oli mielenkiintoista nähdä millaisissa eri tehtävissä proviisorit mm. näissä organisaatioissa työskentelivät.
Mentoroinnin myötä usko omaan osaamiseeni vahvistui ja lisäksi pääsin verkostoitumaan muiden opiskelijoiden sekä mentorien kanssa. Suosittelen ProMentee-ohjelmaa kaikille opiskelijoille, jotka haluavat tietää enemmän proviisorin uramahdollisuuksista, pohtia omaa urapolkuaan ja tutustua mahtaviin tyyppeihin!”
Ilona Tokola, Opiskelijan ProMentee -ohjelman mentoroitava Kuopiossa keväällä 2017
Lue lisäksi Marian, Vilman ja Heinin kokemuksista ryhmämentoroinnista Proviisorin Blogista.
Kiitämme kaikkia ohjelmaan osallistuneita opiskelijoita ja mentoreita sekä upeita yhteistyökumppaneitamme Vermania ja Orion Pharmaa!