Blogit edustavat kirjoittajansa näkemyksiä eivätkä näin ollen kuvaa yhdistyksen virallista kantaa.

Apteekin vastuu ulottuu myös ulkoistettuihin palveluihin

Fimea järjesti lääkelakiin ja -asetukseen tulleita verkkopalvelua koskevia lisäyksiä koskevan keskustelutilaisuuden helmikuun alussa. Tilaisuuden tarkoituksena oli luoda vuorovaikutusta viranomaisten ja toimijoiden välillä sekä antaa eväitä Fimealle verkkopalvelusta tehtävän määräyksen laatimiseen. Näin aikanaan lausunnolle lähtevässä luonnoksessa on toimijanäkökulma jo mahdollisimman hyvin huomioituna. Uusi toimintatapa, jota Fimea harjoitti jo palvelupistemääräyksen laadinnassa, on tervetullut uudistus, ja se lisää vuorovaikutteisuutta ja avoimuutta viranomaisen ja toimijoiden välillä.

Tapaamisen aikana käsiteltiin varsin kattavasti verkkopalveluun liittyviä kysymyksiä. On selvää, että kaikkiin kysymyksiin ei tässä vaiheessa ollut vielä saatavilla vastauksia, mutta epäilemättä jo hyvät kysymykset saivat sekä viranomaisedustajat sekä toimijat pohtimaan asioita eri kanteilta. Keskeinen itseäni ilahduttanut yhteinen näkemys saatiin siinä, että verkkopalvelutoiminta on aina apteekin toimintaa, jota harjoitetaan apteekissa ja jonka suorittamisesta apteekki yksiselitteisesti vastaa. Verkkopalvelu on siis apteekin uusi toimintamuoto, joka kuuluu apteekin ydintoimintoihin. Kyseessä ei siis ole pitkälle ulkoistettu palveluketju, jossa apteekki valtuuttaa ulkopuolisen toimijan toimimaan omilla kasvoillaan puolestaan ja tulouttamaan apteekille katetta.

Puheenjohtaja Antti Vaara käsitteli ansiokkaasti edellisessä blogissaan apteekkien farmaseuttisten palveluiden ulkoistamiseen liittyviä näkökohtia. Apteekin toiminnan monipuolistuessa apteekki joutuu ulottamaan toimintojaan yhä enemmän alueille, joissa koulutuksen ja kokemuksen tuoma osaaminen ei riitä täysin omavaraisten palvelujen tuotantoon. Tällöin ydintoiminnot, joissa osaaminen on parhaimmillaan, pidetään omissa käsissä ja tukitoimintoja ulkoistetaan. Ulkopuolisia palveluja käytettäessä on kuitenkin pidettävä kirkkaana mielessä se, että vastuu toiminnasta ja sen laadusta säilyy aina apteekilla. Onnistunut ulkoistus edellyttää aina, että ulkoistukseen liittyvät toiminnot ja materiaalit ovat riittävän yksiselitteisesti kuvattu ja niiden toteutumista kontrolloidaan.

Apteekin ydintoimintoihin liittyy olennaisesti arkaluonteisten terveystietojen käsittely, joiden usein hankalatulkintaiset säädökset on joiltakin osin hämmästyttävän yksiselitteistä. Henkilötietoja käsittelevänä rekisterinpitäjänä apteekki vastaa kaikesta tietojenkäsittelystään riippumatta toimintojen ulkoistustasosta. Oli kyseessä sitten apteekkitietojärjestelmän henkilötietojen suojauksen lainmukaisuus, annosjakelu, sopimusvalmistus, henkilötietoja sisältävien kelatilitystietojen siirto, niin vastuu oikeasta käsittelystä on yksiselitteisesti apteekilla, joka toimii rajapintana asiakkaaseensa päin.

Pohdittaessa sopimuskumppanuusasioita apteekilla on vastuu siitä, että se pystyy kuvaamaan ulkoistettavan toiminnan siten, että myös sopimuskumppani tietää täsmälleen toiminnan edellyttämät vaatimukset ja sitä koskevat säädökset. Lisäksi apteekin pitää pystyä myös riittävin arvioinnein ja sopimuksin varmistamaan, että kumppanin toiminta täyttää nämä vaatimukset. Aivan kuten hyvässä rekrytointikäytännössäkin niin myös ulkoistustoiminnassakin luotettavan kumppanin löytäminen, onnistunut toiminnan kuvaus ja vaatimusten läpikäynti sekä kattava sopimus pelastaa monilta epäselvyyksiltä ja ongelmilta. Jos näiden lisäksi myös suoritteen hinta on kohdillaan, niin toiminnalla on hyvät lähtökohdat ja apteekki voi keskittyä ydinosaamiseensa. Mikäli näissä epäonnistutaan, se heijastuu väistämättä apteekin asiakassuhteisiin. Käytännöksi tullut tietotekniikan pettämisen selittely saattaa käydä joissakin tapauksessa huonosta selityksestä, mutta asiakasta saati paikallislehteä harvemmin kiinnostaa, kenenkä sopimuskumppanin toiminta on kulloinkin pettänyt. Asiakashan on tullut asioimaan apteekissa eikä jonkin apteekin valitseman sopimuskumppanin kanssa.

Kirjoittaja toimii Suomen Apteekkariliiton farmaseuttisella osastolla asiantuntijaproviisorina.

Käyttäjän Ari Jansen kuva
-
Ari Jansen